Maailman kuuluisin tähtitieteilijä, teoreettinen fyysikko ja obviööseistä syistä hassu mies Stephen Hawking sanoo Hesarin mukaan, ettei ihmiskunta tule luultavasti selviämään paria sataa vuotta kauempaa, ellei se lähde avaruuteen. Koska ajattelin valvoa vielä ainakin vartin, ajattelin tarjota Stephenille apua ja ratkaista tämän pienen, joskin kieltämättä kinkkisen haasteen - ihmisrodun säilyttämisen - aikani kuluksi muilla keinoin.
Hawkingin mukaan väkiluvun kasvaminen ja luonnonvarojen hupeneminen ovat suurimmat ongelmat ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Äkkiseltään voisi siis kuvitella, että ratkaisuja olisivat väkiluvun kasvamisen estäminen ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytön lopettaminen.
Ensimmäinen vaihtoehto ei tule ikinä saamaan laajaa kannatusta kahdesta syystä: Ensinnäkin, rakastelu on kivaa, joskus jopa upeampaa kuin kookkaan taimenen väsyttäminen pienellä uistinvavalla - tai näin lähipubin viisaat tietäjät ovat minulle ainakin kertoneet. Toiseksennakin, kondomit ovat syntiä, koska paavi sanoo niin, enkä minä ainakaan lähde vittuilemaan sen näköiselle jäbälle. Näin ollen ratkaisuksi jää ainoastaan jatkuvasti kasvavan väestön harventaminen.
Koska tämä ajatus tuo mieleen natsit, jotka taas tuovat mieleen ehkä huonoimman Tarzan-elokuvan Tarzan Triumphs (Anteeksi keskeytys, mutta muistatteko sen kohdan, jossa Tarzan piileskelee puun takana ja huutaa: "Hey, naziii!" jonka jälkeen juoksee toisen puun taakse, josta huutaa taas: "Hey, naziii!" Hah hah haa! Hulvatonta! Miksei tuollaisia elokuvia enää tehdä?) emme voi hyväksyä tätäkään maailmanpelastamistapaa.
Siispä on odotettava jumalaista väliintuloa. Ja mikäköhän jumalaisia väliintuloja, eli hyökyaaltoja, maanjäristyksiä ja valtavia kaiken alleen murskaavia hattarasateita aiheuttaakaan? Aivan, kasvihuoneilmiö! Jota taas mm. joidenkin uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö voimistaa.
Näin ollen meidän pitäisi rakastella paljon ja ajella autolla. Taksikin varmaan käy. Tässä on enchiladoja:
(Jaa niin, luonnonvarojen hupenemista ei nyt vissiin tullut ratkaistua. Mutta sillä ei ole väliä, sillä Harmaa Hattu on päivittänyt! Oho, ei ollutkaan.)
tiistai, elokuu 10, 2010
mutta kuka popularisoisi huumorin?
sunnuntai, elokuu 08, 2010
spam! mmm... nötköttiä
Jo ainakin viisi minuuttia ongelmaan ratkaisua etsittyäni olen pakotettu pyytämään apua.
Krapulablogi ei ehkä täällä Suomessa ole nykyään aivan niin suosittu kuin parhaimpina vuosinaan, mutta ulkomailla itseään toistavat muilta kopioidut läpät ovat edelleen kova sana. Siksipä esimerkiksi vuonna 2008 julkaisemani kirjoitus Lähinnä tällaisia minä ajattelen kerää edelleen tasaisesti englanniksi kirjoitettuja kommentteja, joissa usein tarjotaan myös jotakin asiaan liittyvää hyperlinkkiä - uhkapelejä, peniksen pidennystä tai Haitin katastrofin uhrien auttamista. Tämä olisi noin muuten ihan OK, mutta koska minä ymmärrän korkeintaan auttavasti suomeakin, menevät nuo hienot ja ajatellut kommentit nyt aivan hukkaan.
Elikkäniinkusiis. Eikö Bloggerista tosiaan löydy mistään sellaista asetusta, jolla yhden tietyn postauksen kommenttiosion voisi sulkea? HTML-, CSS-, RSS- ja CMXYUPKOTITEOLLISUUS -nörtit, minä tiedän teidän lukevan tätä salaa! Neuvot mieluiten englanniksi ja parin linkin saattelemina.
***
Ja ettei nyt täysin teknilliseksi ilotteluksi menisi, tässä on kuva päällekkäin pinotuista maatilan eläimistä:
torstai, elokuu 05, 2010
ho ho homoja
"Masennuksen hyvä hoito pienentää itsemurhariskiä", uutisoi Ilta-Sanomat. Omakohtaisesta kokemuksesta voin myös kertoa, että rautakanki perseessä häiritsee pukkihyppelyä, jatkuva masturboiminen kipeyttää kädet (minun tapauksessani myös jalat) ja kunnon tuuheat kalapuikkoviikset takaavat flaksin käymisen. Eiku.
No jaa, eiköhän sijoitus Pinserin listalla nouse jo tuollakin kohisten. Kyllä meitsi on vielä mukana pelissä.
Oikeastaan kömmin työpaikan tyynestä ja leppeästä intranetistä tänne suureen ja myrskyisään internetiin mainostamaan kaikille lukijoilleni (terveisiä äitille ja Alexander Stubbille!) europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok) uusinta blogikirjoitusta Sukupuolineutraalista avioliitosta, joka on näin asiaan vihkiytymättömän hippinatsin silmissä kerrassaan hykerryttävää luettavaa - suorastaan hirveää paskaa, kuten me piireissä sanomme.
Korhola on huolissaan siitä, miten homoavioliittojen (homo... tsihihihi) hyväksyminen vaikuttaisi kirkon asemaan, mikä on jo lähtökohtana sellainen asia, joka "vanhana hyvänä aikana" (vuodet 2004-2007 ja aika ennen Viivin ja Petzkun riitaa) olisi siivittänyt puolet Suomen huumori- ja pituushyppyblogeista hillittömään kirjalliseen ilotteluun. Tuntuu muuten ihan siltä, että mitvit ja Harmaa hattu päivittävät kohta. Tai sitten se johtuu tuosta silmämunaan liimatusta fentanyylilaastarista.
Meikäjournalistin kirjoitustupluurit ovat kuitenkin kestäneet sen verran pitkään, etten näin äkkiseltään uskalla lähteä analysoimaan kirjoitusta sen kummemmin, vaan tavoilleni uskollisena revin kontekstista irti pari hassua virkettä, joille näin nimimerkin suojista naureskelen haaroväliäni rapsutellen. Oletteko valmiita? No niin.
Avioliiton käsite on myös olennainen osa kulttuuria. Sanan sisällön muuttaminen muuttaisi eurooppalaista kulttuurihistoriaa – varsinkin kun jo nyt muutamat vasemmistopoliitikot ovat sanoneet, ettei tämäkään aloite riitä. Sukupuolineutraalista olisi tehtävä myös lukumääräneutraali; avioliiton tulisi kattaa myös useamman ihmisen muodostamat ns. polyamoriset suhteet.Hå?
...
Vaikka edellytän homoseksuaaleille yhdenvertaista kohtelua, en kuitenkaan kannata sukupuolineutraalin avioliiton käsitettä. En pidä ratkaisuna sitä, että kirjoitamme historiaa uusiksi muuttamalla vakiintuneiden kulttuuristen käsitteiden sisältöjä. Voimme yhtä hyvin turvata homojen oikeudet korjaamalla havaitut epäkohdat.
http://www.korhola.com/#/writings/column/16777
Ensinnäkin, miten vitussa se muuttaisi eurooppalaista kulttuurihistoriaa, jos sukupuolineutraalit avioliitot laillistettaisiin? Kyllä kyllä, tiedän, se lukee tuossa, mutta kun meitsi ei siltikään tajua. Kun naisille annettiin pauttiarallaa sata vuotta sitten Suomessa äänioikeus, ei se muuttanut eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Se muutti sen hetkistä tilannetta, ja vähän helvetisti parempaan suuntaan, jos minulta kysytään. Sitä ennen naiset vain synnyttivät jatkuvasti, ja vauvojen kirkuna kävi hermoille.
Mitäs helvettiä sitten. "Muutamat vasemmistopoliitikot" ovat sitä mieltä, että avioliiton pitäisi olla lukumääräneutraali. Pikku-Laurille ei voi antaa pekonia, kun sitten se haluaisi viisisataa sikaa? (Terveisin analogioiden keisari. Tsih, anal...) Ja miten tämä nyt edes jumalauta liittyy mihinkään. Me emme puhu samaa kieltä - etenkään nyt kun minulla on suu täynnä kokonaisia ahvenia. Vaikka täytyy myöntää, ovat ne homppelit niin kieroja, että heti naimaluvan saatuaan haluavat kymmenien homojen joukoissa vihityttää itsensä saastaisten orgioiden saattelemina kirkossa.
Viimeinen lainaamani kappale on jo puhdasta neroutta. Homoseksuaaleille yhdenvertainen kohtelu, kunhan ei - herra siunaa - samoja oikeuksia kuin heetteropareille? Lause "Voimme yhtä hyvin turvata homojen oikeudet korjaamalla havaitut epäkohdat" herättää ainakin minussa kysymyksen siitä, eikö se havaittu epäkohta ollut juuri se, ettei homoilla ole oikeutta mennä naimisiin. Vai missasinks mä nyt jotain? Yhtä kaikki, kyynelkaasukranaatin pride-kulkueeseen heittäneitä oppi-isiämme lainatakseni: Vitu homot!
Ja muihin asioihin. Mitäs pirua te oikein nykyään luette? Kävin ensimmäistä kertaa vuosiin Blogilistalla (tunnukset on muuten hukassa, äiti lähetä tiirikka!) ja top-listan kärki näyttää ihan erilaiselta kuin minun muistamani tuttu Blogilista. Nelliinan vaatehuone? Colour me? Mungolife? Missä ovat SchizoBlog, Karu selli ja... Hitler Diaries? (Okei, viimeinen saattoi olla jokin muukin, mutten muistanut kuin kaksi Blogilistan kärjen hujakoilla ollutta blogia.) Jos blogikansan lukutottumukset ovat muuttuneet noin paljon, eihän Krapulablogiakaan enää kukaan tuollaisen pienen päivitystauon jälkeen lue. Tai katsotaanpa Blogilistalta... Viimeisen viikon aikana 0 lukijaa. Jees.
No, kärkiblogeihin linkkaamallahan sitä ennenkin lukijoita sai. Tuosta, tuosta ja tuosta! Tulkaa syliin!
perjantai, kesäkuu 26, 2009
Hieman huumoria, osa X
Krapulablogi jää kirjoittajan kesäloman kunniaksi kesätauolle. Yritän ladata hieman akkujani, palaan kun palaan. (Oikeasti loma alkoi jo juhannuksesta, mutta tähän väliin on mahtunut niin paljon alkoholin saloihin tutustumista ja sohvalla makailua, ettei tällekään päivitykselle ole ollut aikaa.)
Krapulablogi palaa normaaliin, viime kuukausilta tuttuun päivitystahtiinsa taas loman jälkeen.
keskiviikko, helmikuu 11, 2009
Minun lähi-Siwani on muuten aivan hanurista
Terve, Krapulablogin lukijat!
Näinä synkkien ja koko maailmaa ravisuttavien uutisten päivinä mieltäni on jo pitkään kaihertanut se, etten oikein tahdo löytää aikaa vaaleanpunaisesta kalenteristani Krapulablogin päivittämiseen. Asia on nimittäin niin, että aivan viime aikoina sanasen tai parin kirjoittaminen on tuntunut jopa mielekkäältä ajatukselta - ei lainkaan siltä haimaa pistävältä poltteelta, jolta muka-hauskojen huonokielioppisten tekstinpätkien pusertaminen vielä vuosina 2004-2008 tuntui.
Niinpä kirjoitankin aiheesta, joka on hautunut päässäni jo pitkään ja jonka uskon olevan loputtomien toinen toistaan innovatiivisempien ideoiden lähde monille bloggaaville ihmisille vielä vuosienkin kuluttua. Jonkinlainen tulevien blogisukupolvien Raamattu, Koraani tai Tex Willerin Mefisto-sarja, jos niin tahdotte.
Minun lähi-Siwani on nähkääs aivan paska kauppa. Jep, minä tein sen - uskalsin kritisoida omaa lähiökauppaani, täällä rikotaan tabuja. Mutta niin se vain on, se on todella paska kauppa.
Oikeastaan lähi-Siwastani ei olisi tuon enempää sanottavaa, mutta jos puserran vielä väkisin muutaman rivin... Kunhan tämä kipu haimassa vain hellittäisi...
Ensinnäkin, lähi-Siwani on aivan liian lähellä. "Mutta sehän on vain hyvä asia!" huutaa mökellätte te nyt, sylki suupielistänne inhottavasti roiskuten. Mutta kun se ei ole. Jos Siwa olisi kauempana, ei minun tarvitsisi aina lannistuen laahustaa sinne vaan käyskentelisin luultavasti valikoimaltaan parempaan riistäjäglobalisaatiomannerheim-Citymarketiin, josta saisin ostokseni lähes puolet halvemmalla.
Mutta koska minä en jaksa kävellä niin kauheasti ja autonkuljettajani on lomautettuna, menen siis Siwaan. Joka siis todella on aivan hanurista. (Taisitte tähän asti postausta pohtia, koska kryptinen ja mielikuvituksellinen otsikko oikein selitetään.)
Kaikkein pahinta on, kun pitäisi tehdä paljon ostoksia. Kun Siwasta ottaa kärryt, törmäilee niillä poikkeuksetta talouspaperihyllyn edessä hengailevaan mammalaumaan, jotka suipistelevat suutaan ja katsovat kohti paheksuen. Jos mammoja yrittää väistää, kaataa kylmäaltaan. Jos niiden läpi ajaa kärryillä villisti huutaen, saa vanhan ihmisen veriroiskeita kauluspaidalle ja nuhteet vartijalta.
Jos kärryt jättää paikalleen ja ottaa korin, tulee se pakattua aivan päin helvettiä. Normaalit ihmiset tekevät itselleen kauppalistan ja seuraavat kaupassa sokeasti sitä. Jos kananmunat ja kerma ovat listalla ensimmäisenä, ne tulevat korin pohjalle. Kun niiden päälle latoo kymmenen pakettia pekonia ja kahdeksan laatikkoa kaljaa, syntyy sotkua.
Jos yrittää olla kaukaa viisas ja ottaa käsiinsä kaksi koria - toinen särkyville, toinen kestävämmille tuotteille - näyttää aivan reippaalta homoseksuaalilta, kun kävelee kaupassa punaiset kauppakorit tomerasti molemmissa käsissä heiluen. (Tarkkailkaa joskus kahden korin kanssa kävelevää henkilöä. Selvä homo, tai naishomo.)
Pekonista puheen ollen, uskokaa tai älkää, mutta se on lähi-Siwasta toisinaan loppu. Kyllä, jopa pekoni! Puhumattakaan jauhelihasta, kanasta, kotleteista, valkoisesta talvitryffelistä, mustasta kaviaarista tai japanilaisesta kobe-härästä. Ja silloin kun hyllyssä näkyy sunnuntai-illalla vielä yksi ikäväänsä huutava jauhelihapaketti jota kohden pelottomana syöksyn, nappaa joku tökeröhattuinen vanha mies sen suoraan edestäni ja irvistää niin että ikenet näkyvät. Mikä nuoriin ihmisiin ja etenkin heidän hattutottumuksiinsa iskee, kun he muuttuvat jonain päivänä vanhoiksi? Tai tarkemmin kysyttynä, mitä heidän hatuilleen oikein tapahtuu? Ne näyttävät aivan siltä, kuin ne olisivat joskus - mahdollisesti vanhan miehen ollessa nuori - olleet komean näköisiä, mutta ovat sitten muuttuneet ikään kuin... vanhemmiksi...
Kysymyksiä, kysymyksiä.
Oma lukunsa on se, että satun asumaan alueella, jonka ihmisistä tasan puolet tuntuu olevan pöyhkeitä omistusasujia, puolet köyhiä vuokralla asuvia uusnatsiviherpiipertäjästalinisteja. Tällöin kassajonossa ostoksiani katsotaan aina häiritsevästi: Varakkaat frouvat ja miehet näyttävät siltä, kuin he eivät haluaisi hengittää kanssani samaa ilmaa, koska korissa sattuu ehkä olemaan muutama olut tai muu mieltäylentävä juoma. Saarioisten mikropizzaa ja omenamehua ostavat nuoret taas näyttävät koirilta, jotka toivovat isäntänsä heittävän niille luun. (Tämä on häiritsevää, koska olen elämässäni tottunut siihen, että minä aina kerjään koirilta "jämiä" maukkaasta soppaluusta.)
Siwassa oli siedettävää käydä ainoastaan viime kesänä. Silloin sinne saatiin töihin nuori kaunis tyttönen, jonka silmät loistivat kuin pekoniviipaleen ylle kihonneet rasvapisarat. Olin kyseisen myyjättären ensimmäinen asiakas, ja hänen kätensä tärisivät jännityksestä, kun hän ojensi minulle vaihtorahoja vanhan myyjäkonkarin huohottaessa hänen niskaansa. Myöhemmin tästä tuli meidän leikkimme. Kun minä astelin kiusoitteleva virne suupielessäni kassalle, alkoivat hänen kätensä täristä ja hän huusi vartijalle: "Apua, täällä on taas se psykopaatti, joka huutelee huohottaen rakkaudentunnustuksia saksaksi ja piirtelee vesiväreillä kasvoihinsa pentagrammeja!"
Muistoja, hellyyttäviä muistoja... Nykyään lähi-Siwassa on tasan kolme myyjää: Kaikkeen kyllästynyt virolainen mummu, kolmisen vuotta kaupassa töissä ollut keski-ikäinen nainen joka muistaa aina Visa Electronilla maksettaessa muistuttaa "opettelevansa vielä näitä laitteita" ja hentoääninen kloppi, jonka tukka on aina tosi häiritsevästi suittu ja joka alkaa aina takellella puhuessaan kassalla ulkomaalaisille. Vähissä ovat tunnekuohut myyjien tähden näinä päivinä.
Aivan viimeiseksi haluaisin tuoda julki sen, että poikkeuksetta aina lähi-Siwasta poistuessa portailla jököttää se fröökynä, jolla kaupasta poistumiseen kuluu vähintään kymmenen minuuttia. Älkää ymmärtäkö minua väärin - olen lukenut kirjoista vanhenemisen hidastavan joitakin toimintoja, kuten villiä spontaania aplodeerausta, joten olen tarjonnut hänelle apua portaissa kulkemiseen. Vastauksena on kuitenkin aina "Ei. Ritu tulee", kuka helvetti Ritu sitten onkaan. Toistaiseksi Ritua ei ole näkynyt, mikä ehkä tarkoittaa sitä, että Ritu on haltia, joka jonain suviyönä auttaa vanhan naisen portaista, lahjoittaa minulle kauniin kesämyyjättären ja siirtää Siwan kauemmas, että tulisi käytyä Citymarketissa.
Mutta tuskinpa niin tapahtuu. Voi jumalauta kun en tykkää tosta kaupasta sitten yhtään.
Näinä synkkien ja koko maailmaa ravisuttavien uutisten päivinä mieltäni on jo pitkään kaihertanut se, etten oikein tahdo löytää aikaa vaaleanpunaisesta kalenteristani Krapulablogin päivittämiseen. Asia on nimittäin niin, että aivan viime aikoina sanasen tai parin kirjoittaminen on tuntunut jopa mielekkäältä ajatukselta - ei lainkaan siltä haimaa pistävältä poltteelta, jolta muka-hauskojen huonokielioppisten tekstinpätkien pusertaminen vielä vuosina 2004-2008 tuntui.
Niinpä kirjoitankin aiheesta, joka on hautunut päässäni jo pitkään ja jonka uskon olevan loputtomien toinen toistaan innovatiivisempien ideoiden lähde monille bloggaaville ihmisille vielä vuosienkin kuluttua. Jonkinlainen tulevien blogisukupolvien Raamattu, Koraani tai Tex Willerin Mefisto-sarja, jos niin tahdotte.
Minun lähi-Siwani on nähkääs aivan paska kauppa. Jep, minä tein sen - uskalsin kritisoida omaa lähiökauppaani, täällä rikotaan tabuja. Mutta niin se vain on, se on todella paska kauppa.
Oikeastaan lähi-Siwastani ei olisi tuon enempää sanottavaa, mutta jos puserran vielä väkisin muutaman rivin... Kunhan tämä kipu haimassa vain hellittäisi...
Ensinnäkin, lähi-Siwani on aivan liian lähellä. "Mutta sehän on vain hyvä asia!" huutaa mökellätte te nyt, sylki suupielistänne inhottavasti roiskuten. Mutta kun se ei ole. Jos Siwa olisi kauempana, ei minun tarvitsisi aina lannistuen laahustaa sinne vaan käyskentelisin luultavasti valikoimaltaan parempaan riistäjäglobalisaatiomannerheim-Citymarketiin, josta saisin ostokseni lähes puolet halvemmalla.
Mutta koska minä en jaksa kävellä niin kauheasti ja autonkuljettajani on lomautettuna, menen siis Siwaan. Joka siis todella on aivan hanurista. (Taisitte tähän asti postausta pohtia, koska kryptinen ja mielikuvituksellinen otsikko oikein selitetään.)
Kaikkein pahinta on, kun pitäisi tehdä paljon ostoksia. Kun Siwasta ottaa kärryt, törmäilee niillä poikkeuksetta talouspaperihyllyn edessä hengailevaan mammalaumaan, jotka suipistelevat suutaan ja katsovat kohti paheksuen. Jos mammoja yrittää väistää, kaataa kylmäaltaan. Jos niiden läpi ajaa kärryillä villisti huutaen, saa vanhan ihmisen veriroiskeita kauluspaidalle ja nuhteet vartijalta.
Jos kärryt jättää paikalleen ja ottaa korin, tulee se pakattua aivan päin helvettiä. Normaalit ihmiset tekevät itselleen kauppalistan ja seuraavat kaupassa sokeasti sitä. Jos kananmunat ja kerma ovat listalla ensimmäisenä, ne tulevat korin pohjalle. Kun niiden päälle latoo kymmenen pakettia pekonia ja kahdeksan laatikkoa kaljaa, syntyy sotkua.
Jos yrittää olla kaukaa viisas ja ottaa käsiinsä kaksi koria - toinen särkyville, toinen kestävämmille tuotteille - näyttää aivan reippaalta homoseksuaalilta, kun kävelee kaupassa punaiset kauppakorit tomerasti molemmissa käsissä heiluen. (Tarkkailkaa joskus kahden korin kanssa kävelevää henkilöä. Selvä homo, tai naishomo.)
Pekonista puheen ollen, uskokaa tai älkää, mutta se on lähi-Siwasta toisinaan loppu. Kyllä, jopa pekoni! Puhumattakaan jauhelihasta, kanasta, kotleteista, valkoisesta talvitryffelistä, mustasta kaviaarista tai japanilaisesta kobe-härästä. Ja silloin kun hyllyssä näkyy sunnuntai-illalla vielä yksi ikäväänsä huutava jauhelihapaketti jota kohden pelottomana syöksyn, nappaa joku tökeröhattuinen vanha mies sen suoraan edestäni ja irvistää niin että ikenet näkyvät. Mikä nuoriin ihmisiin ja etenkin heidän hattutottumuksiinsa iskee, kun he muuttuvat jonain päivänä vanhoiksi? Tai tarkemmin kysyttynä, mitä heidän hatuilleen oikein tapahtuu? Ne näyttävät aivan siltä, kuin ne olisivat joskus - mahdollisesti vanhan miehen ollessa nuori - olleet komean näköisiä, mutta ovat sitten muuttuneet ikään kuin... vanhemmiksi...
Kysymyksiä, kysymyksiä.
Oma lukunsa on se, että satun asumaan alueella, jonka ihmisistä tasan puolet tuntuu olevan pöyhkeitä omistusasujia, puolet köyhiä vuokralla asuvia uusnatsiviherpiipertäjästalinisteja. Tällöin kassajonossa ostoksiani katsotaan aina häiritsevästi: Varakkaat frouvat ja miehet näyttävät siltä, kuin he eivät haluaisi hengittää kanssani samaa ilmaa, koska korissa sattuu ehkä olemaan muutama olut tai muu mieltäylentävä juoma. Saarioisten mikropizzaa ja omenamehua ostavat nuoret taas näyttävät koirilta, jotka toivovat isäntänsä heittävän niille luun. (Tämä on häiritsevää, koska olen elämässäni tottunut siihen, että minä aina kerjään koirilta "jämiä" maukkaasta soppaluusta.)
Siwassa oli siedettävää käydä ainoastaan viime kesänä. Silloin sinne saatiin töihin nuori kaunis tyttönen, jonka silmät loistivat kuin pekoniviipaleen ylle kihonneet rasvapisarat. Olin kyseisen myyjättären ensimmäinen asiakas, ja hänen kätensä tärisivät jännityksestä, kun hän ojensi minulle vaihtorahoja vanhan myyjäkonkarin huohottaessa hänen niskaansa. Myöhemmin tästä tuli meidän leikkimme. Kun minä astelin kiusoitteleva virne suupielessäni kassalle, alkoivat hänen kätensä täristä ja hän huusi vartijalle: "Apua, täällä on taas se psykopaatti, joka huutelee huohottaen rakkaudentunnustuksia saksaksi ja piirtelee vesiväreillä kasvoihinsa pentagrammeja!"
Muistoja, hellyyttäviä muistoja... Nykyään lähi-Siwassa on tasan kolme myyjää: Kaikkeen kyllästynyt virolainen mummu, kolmisen vuotta kaupassa töissä ollut keski-ikäinen nainen joka muistaa aina Visa Electronilla maksettaessa muistuttaa "opettelevansa vielä näitä laitteita" ja hentoääninen kloppi, jonka tukka on aina tosi häiritsevästi suittu ja joka alkaa aina takellella puhuessaan kassalla ulkomaalaisille. Vähissä ovat tunnekuohut myyjien tähden näinä päivinä.
Aivan viimeiseksi haluaisin tuoda julki sen, että poikkeuksetta aina lähi-Siwasta poistuessa portailla jököttää se fröökynä, jolla kaupasta poistumiseen kuluu vähintään kymmenen minuuttia. Älkää ymmärtäkö minua väärin - olen lukenut kirjoista vanhenemisen hidastavan joitakin toimintoja, kuten villiä spontaania aplodeerausta, joten olen tarjonnut hänelle apua portaissa kulkemiseen. Vastauksena on kuitenkin aina "Ei. Ritu tulee", kuka helvetti Ritu sitten onkaan. Toistaiseksi Ritua ei ole näkynyt, mikä ehkä tarkoittaa sitä, että Ritu on haltia, joka jonain suviyönä auttaa vanhan naisen portaista, lahjoittaa minulle kauniin kesämyyjättären ja siirtää Siwan kauemmas, että tulisi käytyä Citymarketissa.
Mutta tuskinpa niin tapahtuu. Voi jumalauta kun en tykkää tosta kaupasta sitten yhtään.
keskiviikko, helmikuu 04, 2009
Koherentteja ajatuksia taantumasta
Siinä minä olin, makailemassa mukavasti metsän siimeksessä kodikkaassa pahvilaatikkomajassani sammalmättään päällä, punaisen taivaan alla, kun korviini kantautui jostakin kaukaa puiden suhinan mukana pelottava uutinen: lama on saapunut maapallolle ja maailma on suistumassa kaaokseen! Hieman tämän jälkeen puut kuiskivat Mustanaamion nimeä, mutta niinhän Kuiskivan metsän puilla on tapana tehdä.
Oh, well, tuumin lakonisesti, käänsin kylkeä ja jatkoin untani. 1930-luvun laman mentyä ohitse ja lukuisien nousukausien siveltyä sivistynyttä maailmaa kultaisilla dildoil(tästä tulee varmaan tosi hyvä postaus)laan heräsin eilen illalla piipitykseen, jonka aiheutti oravannahoista ja havunneulasista rakentamani hälytinjärjestelmä, jonka tuli hälyttää vain siinä tapauksessa, jos Nelosen työntekijät suorittaisivat ulosmarssin ja illan uutislähetys peruttaisiin. Näin oli käynyt.
Ei vittu. Mitä tahansa muuta, mutta ei Nelosen illan uutislähetyksen perumista. Koska jos Nelosen illan uutislähetys perutaan, siitä on vain lyhyt matka siihen, että Älypää-TV-mobiilitietovisa perutaan. Ja mitä sitten? Nelosen lakkolaiset värväävät mukaansa SubTV:n tahdoltaan heikon väen, jotka katkaisevat E! Entertainment -ohjelmien lähetyksen?
Päätin tarkistaa, mistä on kyse.
Selailtuani jonkin aikaa internetistä löytyviä web-sivuja sain tietää, että näinä päivinä ulosmarssit johtuvat irtisanomisten uhasta, joka puolestaan johtuu siitä, että maailma kouristelee taantuman kourissa. Taantuma tarkoittaa sitä, että maan bruttokansantuote on laskenut kahtena peräkkäisenä neljänneksenä. Pitkittynyt taantuma tunnetaan puolestaan lamana. Jokapäiväisessä elämässämme taantuma tai lama tarkoittaa sitä, että Kokoomus ja mainostoimisto Bob Helsinki perustavat Facebookiin ryhmän Älä ruoki lamaa!, joka poikii lukuisia huumoriryhmiä, jonka seurauksena meitsi ei saa kutsua Tiian 30-vuotisbileisiin, koska en liity edes huumoriryhmiin kutsusta. Elikkäs aikas heikoilla jäillä ollaan, veljet ja veljettäret.
Mutta mitä me voimme tehdä? Miten tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa taantumaan siten, että se irrottaisi känsäiset, hikiset kouransa maailman viattomasta takapuolesta ja palaisi takaisin Harmaa hattu -blogiin?
Ensinnä mieleen tulee ainakin, että Nelosen toimitilojen ovet pitäisi pönkittää paksuilla lehmuksenrungoilla niin, etteivät Nelosen työntekijät pääse töistä kesken kaiken pois. Tämän jälkeen poliisin tulisi ampua rynnäkkökivääreillä pari napakkaa sarjaa Nelos-talon seinään ja heittää ikkunoiden läpi kyynelkaasukranaatteja ja vihaisia hiiriä, kunnes Nelosen työntekijät skarppaisivat hiukan ja lähettäisivät illan uutislähetyksen ihan normaalisti.
Toisaalta tavallisella kuluttajalla aika harvoin on olemassa tällainen optio. Tällöin pitäisi ehkä ottaa vaari Jyrki Kataisen neuvoista ja alkaa vain kuluttaa aivan mielettömästi. Pikavipeillä on helppo ostaa esimerkiksi pyykinpesukoneita, jotka voi sitten... räjäyttää. Tai työntää televisiokanava Nelosen toimitilojen ovien eteen. Ja räjäyttää, saatana.
Yli varojensa ei kuitenkaan pitäisi elää. Uskokaa minua, lampaani, minä tiedän. Näin ollen parasta olisi ehkä rauhoittua, elää kuten tohtii ja murehtia työpaikan menetyksiä ja muita naurettavan mikroskooppisia katastrofeja vasta, jos ne osuvat omalle kohdalle. Ja hei, jos se testausteknikon tai kuntosaliohjaajan työ menee alta, strippareista on aina pulaa! Ja naiseksi itsensä muuntavista miespapeista. Ehkä siinä olisi ratkaisu: Me miehet siirrymme kaikki lukemaan teologiaa, opiskelemme itsemme papiksi ja ilmoitamme sitten haluavamme olla naisia. Iltapäivälehdet kirjoittavat meistä ja rahaa sataa ovista ja savupiipusta, kuten julkkiksilla aina. Naiset voivat tehdä mitä nyt naiset yleensä tekevät, koruompeleita ja sen sellaista.
Jos kaikki menee kuten olen tässä postauksessa suunnitellut, taantuma on jo vuoden kuluttua pelkkä pieni piste "Vittu miksei Imatralla soitettu Kultanaamiota ääööäääöö ps yrjänä on paras kitaristi!!1" CMX:n kysymys-vastaus-palstan kommentin vieressä. Ja... No, tästä nyt vain tuli tällainen hieman lyhyempi kirjoitus. Näin tiiviillä päivitystahdilla se lienee aivan hyväksyttävää.
Oh, well, tuumin lakonisesti, käänsin kylkeä ja jatkoin untani. 1930-luvun laman mentyä ohitse ja lukuisien nousukausien siveltyä sivistynyttä maailmaa kultaisilla dildoil(tästä tulee varmaan tosi hyvä postaus)laan heräsin eilen illalla piipitykseen, jonka aiheutti oravannahoista ja havunneulasista rakentamani hälytinjärjestelmä, jonka tuli hälyttää vain siinä tapauksessa, jos Nelosen työntekijät suorittaisivat ulosmarssin ja illan uutislähetys peruttaisiin. Näin oli käynyt.
Ei vittu. Mitä tahansa muuta, mutta ei Nelosen illan uutislähetyksen perumista. Koska jos Nelosen illan uutislähetys perutaan, siitä on vain lyhyt matka siihen, että Älypää-TV-mobiilitietovisa perutaan. Ja mitä sitten? Nelosen lakkolaiset värväävät mukaansa SubTV:n tahdoltaan heikon väen, jotka katkaisevat E! Entertainment -ohjelmien lähetyksen?
Päätin tarkistaa, mistä on kyse.
Selailtuani jonkin aikaa internetistä löytyviä web-sivuja sain tietää, että näinä päivinä ulosmarssit johtuvat irtisanomisten uhasta, joka puolestaan johtuu siitä, että maailma kouristelee taantuman kourissa. Taantuma tarkoittaa sitä, että maan bruttokansantuote on laskenut kahtena peräkkäisenä neljänneksenä. Pitkittynyt taantuma tunnetaan puolestaan lamana. Jokapäiväisessä elämässämme taantuma tai lama tarkoittaa sitä, että Kokoomus ja mainostoimisto Bob Helsinki perustavat Facebookiin ryhmän Älä ruoki lamaa!, joka poikii lukuisia huumoriryhmiä, jonka seurauksena meitsi ei saa kutsua Tiian 30-vuotisbileisiin, koska en liity edes huumoriryhmiin kutsusta. Elikkäs aikas heikoilla jäillä ollaan, veljet ja veljettäret.
Mutta mitä me voimme tehdä? Miten tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa taantumaan siten, että se irrottaisi känsäiset, hikiset kouransa maailman viattomasta takapuolesta ja palaisi takaisin Harmaa hattu -blogiin?
Ensinnä mieleen tulee ainakin, että Nelosen toimitilojen ovet pitäisi pönkittää paksuilla lehmuksenrungoilla niin, etteivät Nelosen työntekijät pääse töistä kesken kaiken pois. Tämän jälkeen poliisin tulisi ampua rynnäkkökivääreillä pari napakkaa sarjaa Nelos-talon seinään ja heittää ikkunoiden läpi kyynelkaasukranaatteja ja vihaisia hiiriä, kunnes Nelosen työntekijät skarppaisivat hiukan ja lähettäisivät illan uutislähetyksen ihan normaalisti.
Toisaalta tavallisella kuluttajalla aika harvoin on olemassa tällainen optio. Tällöin pitäisi ehkä ottaa vaari Jyrki Kataisen neuvoista ja alkaa vain kuluttaa aivan mielettömästi. Pikavipeillä on helppo ostaa esimerkiksi pyykinpesukoneita, jotka voi sitten... räjäyttää. Tai työntää televisiokanava Nelosen toimitilojen ovien eteen. Ja räjäyttää, saatana.
Yli varojensa ei kuitenkaan pitäisi elää. Uskokaa minua, lampaani, minä tiedän. Näin ollen parasta olisi ehkä rauhoittua, elää kuten tohtii ja murehtia työpaikan menetyksiä ja muita naurettavan mikroskooppisia katastrofeja vasta, jos ne osuvat omalle kohdalle. Ja hei, jos se testausteknikon tai kuntosaliohjaajan työ menee alta, strippareista on aina pulaa! Ja naiseksi itsensä muuntavista miespapeista. Ehkä siinä olisi ratkaisu: Me miehet siirrymme kaikki lukemaan teologiaa, opiskelemme itsemme papiksi ja ilmoitamme sitten haluavamme olla naisia. Iltapäivälehdet kirjoittavat meistä ja rahaa sataa ovista ja savupiipusta, kuten julkkiksilla aina. Naiset voivat tehdä mitä nyt naiset yleensä tekevät, koruompeleita ja sen sellaista.
Jos kaikki menee kuten olen tässä postauksessa suunnitellut, taantuma on jo vuoden kuluttua pelkkä pieni piste "Vittu miksei Imatralla soitettu Kultanaamiota ääööäääöö ps yrjänä on paras kitaristi!!1" CMX:n kysymys-vastaus-palstan kommentin vieressä. Ja... No, tästä nyt vain tuli tällainen hieman lyhyempi kirjoitus. Näin tiiviillä päivitystahdilla se lienee aivan hyväksyttävää.
torstai, elokuu 28, 2008
10 hyvää syytä liittyä Natoon
Venäjän hyökkäys Georgiaan ja vilkastunut Nato-keskustelu näyttävät lisänneen suomalaisten Nato-kannatusta. -Ilta-Sanomat, 28.08.2008
1. Meidän tulisi liittyä Natoon, koska Natolla on yhä enemmän valtaa, ja mikäli emme ole sen jäseniä, meillä ei ole sananvaltaa sen sisäisiin asioihin. Jep, EU:n kohdallahan viimeistään tuli selväksi, että joukkoon liittymällä sitä valtaa aivan helvetisti saa.
2. Suomi voisi lähettää edustajansa lähivuosina starttaavaan Nato-Big Brotheriin. Joo, se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta jos Suomen iltapäivälehdet voi täyttää millä tahansa muulla kuin Suomen Big Brotherilla, olisivat asiat paljon paremmin.
3. Venäjän sotatankit vyöryvät parasta aikaa Natoon pyrkivän Georgian vehreiden niittyjen halki tuhoten tieltään kaiken. Eikö tämä nyt vittu alkeellisimmallakin logiikalla tarkoita just sitä, että Suomen pitää nopeasti liittyä Natoon, ennen kuin se hullu Venäjä hyökkää tännekin? Jätkät?
4. Kert Alexander Stubb sanoo niin - hänen mukaansa jäsenyys olisi "luonteva osa Suomen integroitumista Eurooppaan". Tämä väite on totta, mikä on toisaalta melko hienoa, koska kun Eurooppa käytännössä alkaa tarkoittaa samaa kuin Nato ja Nato on yhtä kuin Yhdysvallat, bensan hinta alenee ehkä vihdoin täälläkin. Ja kuka voi sanoa käveleskelevänsä mieluummin suomalaisella lasinsiruja täynnä olevalla kylmällä hiekkarannalla, kun vaihtoehtona on Kalifornian rantabulevardit? Silikonirintoja, silikonirintoja kaikkialla! Tulkaa syliin! Myös siroja thaityttöjä olisi kiva joskus vähän kouluttaa ja piiskata ja purkaa yläasteaikaisia patoumia kun tytöt eivät "just nyt ole valmiita" mutta rinnakkaisluokan jääkiekkoilija kyllä kelpaa vittu kaikki naiset on huor-- Hei, telkkarista tulee Frendit!
5. Nato ei ole ainoastaan sotilaallinen liittouma, vaan tarjoaa myös paljon apua mm. humanitaaristen kriisien ratkaisemisessa. Käytännössä tämä tosin tapahtuu siten, että Naton pommikoneet ja vedenalaiset lentävät paikalle ja tappavat kaikki. (Ns. "Piu, olet kuollut!" -strategia.)
6. Romaniakin on Nato-maa, ja kas kummaa - Nokian Bocchumin tehdas siirtyi juuri Saksasta Romaniaan. Toisaalta Saksakin on Nato-maa. Mitä täällä oikein tapahtuu, siskot?
7. Jos unohdamme tämänhetkiset tapahtumat ja suuntaamme katseemme kohti tulevaa, näemme seuraavanlaisen skenaarion: Centaurit ovat juuri ottaneet avoimen kontaktin Maan asukkaisiin, ja olemme oppineet käyttämään hyppyportaaleja, joiden läpi pääsee hyperavaruuteen ja voi siten siirtyä silmänräpäyksessä valovuosien päähän tai jotain. No, Nato ei liity sen kummemmin tähän, mutta tämä oli silloin pienempänä melko siisti juttu, kun Babylon 5 tuli telkkarista.
8. Suomen armeijassa ollaan siirrytty käyttämään samoja käsimerkkejä joita Nato-joukot käyttävät - kuten PA varmasti on siellä armeijassa ollessaan huomannut. Hahhahhah. Ahhahaaaahhhaaah... Niin, siis, että olisihan se kiva että niihin merkkeihin siirtymisellä olisi niin kuin joku pointti.
9. Ja kun armeijasta tuli puhe, saataisiinpa vihdoin sotaan joutuessamme värvätyksi sivarit, nuo luomakunnan kunnottomat hylkiöt, sotaväkeen. Aiemmin siviilipalveluksen takia lapsenlapsensa perinnöttömäksi tehneet isovanhemmat pyörtäisivät päätöksensä, nuoriso saisi lisää käyttörahaa ja kananugetit voitaisiin myydä puoleen hintaan koska niitä ostettaisiin niin paljon.
10. Kun kaikkien Nato-maiden läpinäkyvät liput laittaa päällekkäin, saadaan kivan näköinen värien sekasotku. Jos siihen lisättäisiin vielä hieman sinistä ja valkoista, se muuttuisi hieman - sitä ei välttämästi edes huomaisi paljaalla silmällä, mutta kuitenkin. Ja mitä muuta elämässä lopulta on? Parhaimmillaankin ihminen voi vaikuttaa maailmaan vain näkymättömän vähän. Ehkä on turha edes yrittää tehdä mitään. Toisaalta blogia kirjoittaessa on aina olemassa edes se häviävän pieni mahdollisuus, että joku iltakävelyllä ajattelee ohikiitävän hetken ajan jotakin blogikirjoitusta ja hymähtää sille äänettömästi. Vaikka se olisi kyllä kivempaa, jos tästä saisi todella paljon rahaa. Ja siksi meidän pitäisi liittyä Natoon.
1. Meidän tulisi liittyä Natoon, koska Natolla on yhä enemmän valtaa, ja mikäli emme ole sen jäseniä, meillä ei ole sananvaltaa sen sisäisiin asioihin. Jep, EU:n kohdallahan viimeistään tuli selväksi, että joukkoon liittymällä sitä valtaa aivan helvetisti saa.
2. Suomi voisi lähettää edustajansa lähivuosina starttaavaan Nato-Big Brotheriin. Joo, se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta jos Suomen iltapäivälehdet voi täyttää millä tahansa muulla kuin Suomen Big Brotherilla, olisivat asiat paljon paremmin.
3. Venäjän sotatankit vyöryvät parasta aikaa Natoon pyrkivän Georgian vehreiden niittyjen halki tuhoten tieltään kaiken. Eikö tämä nyt vittu alkeellisimmallakin logiikalla tarkoita just sitä, että Suomen pitää nopeasti liittyä Natoon, ennen kuin se hullu Venäjä hyökkää tännekin? Jätkät?
4. Kert Alexander Stubb sanoo niin - hänen mukaansa jäsenyys olisi "luonteva osa Suomen integroitumista Eurooppaan". Tämä väite on totta, mikä on toisaalta melko hienoa, koska kun Eurooppa käytännössä alkaa tarkoittaa samaa kuin Nato ja Nato on yhtä kuin Yhdysvallat, bensan hinta alenee ehkä vihdoin täälläkin. Ja kuka voi sanoa käveleskelevänsä mieluummin suomalaisella lasinsiruja täynnä olevalla kylmällä hiekkarannalla, kun vaihtoehtona on Kalifornian rantabulevardit? Silikonirintoja, silikonirintoja kaikkialla! Tulkaa syliin! Myös siroja thaityttöjä olisi kiva joskus vähän kouluttaa ja piiskata ja purkaa yläasteaikaisia patoumia kun tytöt eivät "just nyt ole valmiita" mutta rinnakkaisluokan jääkiekkoilija kyllä kelpaa vittu kaikki naiset on huor-- Hei, telkkarista tulee Frendit!
5. Nato ei ole ainoastaan sotilaallinen liittouma, vaan tarjoaa myös paljon apua mm. humanitaaristen kriisien ratkaisemisessa. Käytännössä tämä tosin tapahtuu siten, että Naton pommikoneet ja vedenalaiset lentävät paikalle ja tappavat kaikki. (Ns. "Piu, olet kuollut!" -strategia.)
6. Romaniakin on Nato-maa, ja kas kummaa - Nokian Bocchumin tehdas siirtyi juuri Saksasta Romaniaan. Toisaalta Saksakin on Nato-maa. Mitä täällä oikein tapahtuu, siskot?
7. Jos unohdamme tämänhetkiset tapahtumat ja suuntaamme katseemme kohti tulevaa, näemme seuraavanlaisen skenaarion: Centaurit ovat juuri ottaneet avoimen kontaktin Maan asukkaisiin, ja olemme oppineet käyttämään hyppyportaaleja, joiden läpi pääsee hyperavaruuteen ja voi siten siirtyä silmänräpäyksessä valovuosien päähän tai jotain. No, Nato ei liity sen kummemmin tähän, mutta tämä oli silloin pienempänä melko siisti juttu, kun Babylon 5 tuli telkkarista.
8. Suomen armeijassa ollaan siirrytty käyttämään samoja käsimerkkejä joita Nato-joukot käyttävät - kuten PA varmasti on siellä armeijassa ollessaan huomannut. Hahhahhah. Ahhahaaaahhhaaah... Niin, siis, että olisihan se kiva että niihin merkkeihin siirtymisellä olisi niin kuin joku pointti.
9. Ja kun armeijasta tuli puhe, saataisiinpa vihdoin sotaan joutuessamme värvätyksi sivarit, nuo luomakunnan kunnottomat hylkiöt, sotaväkeen. Aiemmin siviilipalveluksen takia lapsenlapsensa perinnöttömäksi tehneet isovanhemmat pyörtäisivät päätöksensä, nuoriso saisi lisää käyttörahaa ja kananugetit voitaisiin myydä puoleen hintaan koska niitä ostettaisiin niin paljon.
10. Kun kaikkien Nato-maiden läpinäkyvät liput laittaa päällekkäin, saadaan kivan näköinen värien sekasotku. Jos siihen lisättäisiin vielä hieman sinistä ja valkoista, se muuttuisi hieman - sitä ei välttämästi edes huomaisi paljaalla silmällä, mutta kuitenkin. Ja mitä muuta elämässä lopulta on? Parhaimmillaankin ihminen voi vaikuttaa maailmaan vain näkymättömän vähän. Ehkä on turha edes yrittää tehdä mitään. Toisaalta blogia kirjoittaessa on aina olemassa edes se häviävän pieni mahdollisuus, että joku iltakävelyllä ajattelee ohikiitävän hetken ajan jotakin blogikirjoitusta ja hymähtää sille äänettömästi. Vaikka se olisi kyllä kivempaa, jos tästä saisi todella paljon rahaa. Ja siksi meidän pitäisi liittyä Natoon.
sunnuntai, elokuu 17, 2008
Sotaturistina Georgiassa
Siinä minä olin, lekottelemassa kylpyammeessani kumiankkojen ja erään harvinaisen tylsän tapahtumaketjun seurauksena myös elävien ankkojen seassa, kun päähäni pälkähti oiva ajatus: minähän lähden sotaturistiksi Georgiaan!
Idea oli kieltämättä hautunut päässäni jo hieman pidempään. Kirjoitin joitakin päiviä sitten Krapulablogiin aika hauskan kirjoituksen Georgian aseellisesta konfliktista, mutta teksti karkasi jatkuvasti käsittelemään sementinsekoituskoneita ja pehmenneitä erektioita. Mitä voin sanoa, se ei ollut parhaita päiviäni. Julkaisen sen ehkä joskus, jos joku poistaa esimerkiksi Facebook-tunnuksensa ja internetissä vapautuu hieman tilaa.
Luin myös pari päivää sitten lehdestä, että Suomen kansallisteatterissa syksyn aikana saa ensi-iltansa Laura Ruohosen ohjaama Sotaturistit - farssi joka kertoo siitä, kuinka elokuussa 1854 Tukholmasta lähti viisi höyryristeilijällistä ruotsalaisia hurvittelijoita sotaturisteiksi Suomeen katsomaan, kuinka pommi tippuu. Matkaan sisältyi myös mahdollisuus ruokkia sotavankeja. Jumalauta, miten siistiä! Jo silloin mietin, miksei tätä samaa voisi tehdä myös aseellisen konfliktin repimässä Georgiassa.
Lienee turha mainita, kuinka innoissani tästä kaikesta olin. Sotaturistina Georgiassa voisin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: Ottaa havaijipaitaan, bermudashortseihin ja flip-flopeihin pukeutuneena nauraen valokuvia siitä, kun viattomat juuri kaiken menettäneet ihmiset kaivautuvat kärsivinä ulos kotiensa raunioista. Raahaten perässään kuolleita aviopuolisoitaan.
Kuivasin itseni, palmikoin partani ja kulmakarvani ja aloin soitella ystäviäni läpi. Jo kymmenen minuutin kuluttua olin myynyt idean kolmelle läheisimmälle ystävälleni, jotka kaikki paloivat halusta lähteä kanssani sotaturistiksi Georgiaan. Lisäksi koko loppupäivän ajan minulle soitteli lukuisia täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat jostain kuulleet, että aion lähteä, ja pyysivät minulta tuliaisiksi georgialaislapsen pääkalloa. Lupasin harkita asiaa.
Lentokoneessa tunnelma oli vapautunut ja höveli. Tässä sitä ollaan, matkalla Georgiaan! Kohti gruusialaisen keittiön ihmeitä, kohti diabolisten sotakoneiden kalsketta, kohti usvasta pilkottavia veren tahrimia alppiniittyjä! Lentoemo, lisää snapseja!
Tbilisin lentokentälle saavuttuamme keräsin seurueemme lentokentän reunalle ja päätin pitää taksia odotellessamme ystävilleni pienen puhuttelun: "Okei, tiikerit, Georgiassa ollessaan täytyy pitää mielessä kaksi asiaa. Toinen on Georgian historia aina Kolkhiksen ajoista Samettivallankumoukseen."
"Kolk..? Samettivall..?" kyselivät ystäväni, mutta viitoin napakasti heitä vaikenemaan.
"Ja toinen on se, että... Me olemme Georgiassa, joten housut pois!" rääkäisin nauruun purskahtaen ja revin pois kalliit silkkihousuni. Ystäväni matkivat nauraen minua, ja kohta istuimme kaikki ahtaassa taksissa vierekkäin ilman housuja. Neuvottelin taksikuskin kanssa pikaisesti georgiaksi ja päädyimme siihen, että meidän kannattaisi suunnata johonkin mukavaan pikku majataloon vaikkapa Hetagurovon kylään, jossa ainakin jossain vaiheessa lehtitietojen mukaan taisteltiin.
Majoituimme Hetagurovossa idylliseen kaksikerroksiseen vanhaan kestikievariin, jota emännöi turpea, mutta ystävällinen gruusialaisfrouva. Tai ainakin oletimme hänen olevan ystävällinen - emme nimittäin saaneet hänen puheestaan mitään selvää, koska Venäjän joukot olivat ampuneet hänen suunsa irti. Repesimme raikuvaan nauruun aina hänen puhuessaan, mikä tuntui loukkaavan häntä jotenkin. "Teidän maanne tarvitsee turismia tänä vaikeana aikana", tuhisin vihaisena.
Ja se itse sota... Voi, kuinka hienoa se olikaan. Tehän tiedätte, miltä tuntuu, kun lukee verkkolehdistä tällaisesta alati muuttuvasta kriisistä ja odottaa, toivoo uusia päivityksiä yhä kauheammista ja kauheammista asioista? No, ajatelkaapa, miltä tuntuisi nähdä se kaikki suorana paikan päällä! Se on aivan saatanan hienoa! Arvokkaan hitaasti etenevä kolisevien panssarivaunujen kolonna, tasaisessa rytmissä marssivat jalkaväkipataljoonat, kolossaalinen sotanorsukomppania... Heilutimme Venäjän, Etelä-Abhasian ja Georgian lippuja ja lauloimme kannustuslauluja kuin jalkapallopeleissä.
Kohta kuitenkin kyllästyimme sotaan ja menimme takaisin majataloomme syömään ja pelaamaan lautapelejä. Jonkin ajan kuluttua seuraamme liittyi pari sodan runtelemaa georgialaista maanviljelijää; toiselta puuttui käsi, toinen huudahteli pakonomaisesti lauseidensa välissä Phil Collinsin kappaleiden nimiä.
Aloimme keskustella georgiaanien kanssa georgiaksi. Päällimmäisenä mieltämme kalvoi epätieto siitä, mistä tässä konfliktissa oikein on kysymys. Georgia haluaisi kukistaa kapinallisena pitämänsä Etelä-Abhasian maakunnan, joka tahtoisi itsenäistyä, koska Venäjä tahtoisi niin, vaikka Yhdysvallat eivät tahdo? Mitä vittua tässä maassa oikein tapahtuu, amigot? Kun Suomi on sodassa, on osapuolina aina vain kaksi maata, joista toinen on absoluuttisen paha ja toinen on Suomi. Paitsi sisällissodassa... Niin, ja kreivisodassa... Ja pitkässä vihassa. Mutta muuten Suomen sodat ovat aina hyvin selkeitä. Tällaiset itäblokin pikku kahinat ovat häiritseviä, koska ei tiedä, ketä oikein pitäisi kannustaa. Kenen puolesta lyödä vetoa, serkut?
Georgialaiset kohauttelivat vaivaantuneina olkapäitään ja tuijottelivat rispaantuneita kenkiään. Päätimme armahtaa heidät kyselyidemme piinasta - eiväthän he voineet mitään sille, ettei heidän maansa osannut järjestää selkeitä sotia. Aloimme pelata Trivial Pursuitia ja loppuillasta tuli erittäin hauska. Yön saapuessa miehet lähtivät takaisin raunioasuntoihinsa, mutta antoivat meille vielä jäähyväislahjaksi sodassa surmansa saaneiden georgialaisvauvojen päitä. Me annoimme heille Sisu-pastilleja ja ruisleipää, ja erosimme ystävinä.
Seuraava päivä valkeni kauniin kuulaana. Heräsimme aikaisin herkulliseen aamiaisen tuoksuun: vasikkaa tomaattikastikkeessa, herkullisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä, kukkoa saksanpähkinäkastikkeessa, lukuisia eri viinejä, vodkaa... Keisarillista aamiaista kylläisinä lopetellessamme taivaalta alkoi kuulua matalaa jyrinää, ja hetken kuluttua pommikoneet pudottivat majatalomme päälle lukuisia pommeja, joista jokainen tappoi meidät uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta kuolimme. Niin elämämme päättyi - ikävä kyllä paljon ennen sitä kohtaa tässä postauksessa, jossa alettaisiin pikkuhiljaa päästä tarinan pointtiin, tai edes niihin hauskoihin kohtiin. Krapulablogi saattaa siirtyä nyt pienelle tauolle. Latailen hieman akkujani, palaan kun palaan.
Idea oli kieltämättä hautunut päässäni jo hieman pidempään. Kirjoitin joitakin päiviä sitten Krapulablogiin aika hauskan kirjoituksen Georgian aseellisesta konfliktista, mutta teksti karkasi jatkuvasti käsittelemään sementinsekoituskoneita ja pehmenneitä erektioita. Mitä voin sanoa, se ei ollut parhaita päiviäni. Julkaisen sen ehkä joskus, jos joku poistaa esimerkiksi Facebook-tunnuksensa ja internetissä vapautuu hieman tilaa.
Luin myös pari päivää sitten lehdestä, että Suomen kansallisteatterissa syksyn aikana saa ensi-iltansa Laura Ruohosen ohjaama Sotaturistit - farssi joka kertoo siitä, kuinka elokuussa 1854 Tukholmasta lähti viisi höyryristeilijällistä ruotsalaisia hurvittelijoita sotaturisteiksi Suomeen katsomaan, kuinka pommi tippuu. Matkaan sisältyi myös mahdollisuus ruokkia sotavankeja. Jumalauta, miten siistiä! Jo silloin mietin, miksei tätä samaa voisi tehdä myös aseellisen konfliktin repimässä Georgiassa.
Lienee turha mainita, kuinka innoissani tästä kaikesta olin. Sotaturistina Georgiassa voisin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: Ottaa havaijipaitaan, bermudashortseihin ja flip-flopeihin pukeutuneena nauraen valokuvia siitä, kun viattomat juuri kaiken menettäneet ihmiset kaivautuvat kärsivinä ulos kotiensa raunioista. Raahaten perässään kuolleita aviopuolisoitaan.
Kuivasin itseni, palmikoin partani ja kulmakarvani ja aloin soitella ystäviäni läpi. Jo kymmenen minuutin kuluttua olin myynyt idean kolmelle läheisimmälle ystävälleni, jotka kaikki paloivat halusta lähteä kanssani sotaturistiksi Georgiaan. Lisäksi koko loppupäivän ajan minulle soitteli lukuisia täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat jostain kuulleet, että aion lähteä, ja pyysivät minulta tuliaisiksi georgialaislapsen pääkalloa. Lupasin harkita asiaa.
Lentokoneessa tunnelma oli vapautunut ja höveli. Tässä sitä ollaan, matkalla Georgiaan! Kohti gruusialaisen keittiön ihmeitä, kohti diabolisten sotakoneiden kalsketta, kohti usvasta pilkottavia veren tahrimia alppiniittyjä! Lentoemo, lisää snapseja!
Tbilisin lentokentälle saavuttuamme keräsin seurueemme lentokentän reunalle ja päätin pitää taksia odotellessamme ystävilleni pienen puhuttelun: "Okei, tiikerit, Georgiassa ollessaan täytyy pitää mielessä kaksi asiaa. Toinen on Georgian historia aina Kolkhiksen ajoista Samettivallankumoukseen."
"Kolk..? Samettivall..?" kyselivät ystäväni, mutta viitoin napakasti heitä vaikenemaan.
"Ja toinen on se, että... Me olemme Georgiassa, joten housut pois!" rääkäisin nauruun purskahtaen ja revin pois kalliit silkkihousuni. Ystäväni matkivat nauraen minua, ja kohta istuimme kaikki ahtaassa taksissa vierekkäin ilman housuja. Neuvottelin taksikuskin kanssa pikaisesti georgiaksi ja päädyimme siihen, että meidän kannattaisi suunnata johonkin mukavaan pikku majataloon vaikkapa Hetagurovon kylään, jossa ainakin jossain vaiheessa lehtitietojen mukaan taisteltiin.
Majoituimme Hetagurovossa idylliseen kaksikerroksiseen vanhaan kestikievariin, jota emännöi turpea, mutta ystävällinen gruusialaisfrouva. Tai ainakin oletimme hänen olevan ystävällinen - emme nimittäin saaneet hänen puheestaan mitään selvää, koska Venäjän joukot olivat ampuneet hänen suunsa irti. Repesimme raikuvaan nauruun aina hänen puhuessaan, mikä tuntui loukkaavan häntä jotenkin. "Teidän maanne tarvitsee turismia tänä vaikeana aikana", tuhisin vihaisena.
Ja se itse sota... Voi, kuinka hienoa se olikaan. Tehän tiedätte, miltä tuntuu, kun lukee verkkolehdistä tällaisesta alati muuttuvasta kriisistä ja odottaa, toivoo uusia päivityksiä yhä kauheammista ja kauheammista asioista? No, ajatelkaapa, miltä tuntuisi nähdä se kaikki suorana paikan päällä! Se on aivan saatanan hienoa! Arvokkaan hitaasti etenevä kolisevien panssarivaunujen kolonna, tasaisessa rytmissä marssivat jalkaväkipataljoonat, kolossaalinen sotanorsukomppania... Heilutimme Venäjän, Etelä-Abhasian ja Georgian lippuja ja lauloimme kannustuslauluja kuin jalkapallopeleissä.
Kohta kuitenkin kyllästyimme sotaan ja menimme takaisin majataloomme syömään ja pelaamaan lautapelejä. Jonkin ajan kuluttua seuraamme liittyi pari sodan runtelemaa georgialaista maanviljelijää; toiselta puuttui käsi, toinen huudahteli pakonomaisesti lauseidensa välissä Phil Collinsin kappaleiden nimiä.
Aloimme keskustella georgiaanien kanssa georgiaksi. Päällimmäisenä mieltämme kalvoi epätieto siitä, mistä tässä konfliktissa oikein on kysymys. Georgia haluaisi kukistaa kapinallisena pitämänsä Etelä-Abhasian maakunnan, joka tahtoisi itsenäistyä, koska Venäjä tahtoisi niin, vaikka Yhdysvallat eivät tahdo? Mitä vittua tässä maassa oikein tapahtuu, amigot? Kun Suomi on sodassa, on osapuolina aina vain kaksi maata, joista toinen on absoluuttisen paha ja toinen on Suomi. Paitsi sisällissodassa... Niin, ja kreivisodassa... Ja pitkässä vihassa. Mutta muuten Suomen sodat ovat aina hyvin selkeitä. Tällaiset itäblokin pikku kahinat ovat häiritseviä, koska ei tiedä, ketä oikein pitäisi kannustaa. Kenen puolesta lyödä vetoa, serkut?
Georgialaiset kohauttelivat vaivaantuneina olkapäitään ja tuijottelivat rispaantuneita kenkiään. Päätimme armahtaa heidät kyselyidemme piinasta - eiväthän he voineet mitään sille, ettei heidän maansa osannut järjestää selkeitä sotia. Aloimme pelata Trivial Pursuitia ja loppuillasta tuli erittäin hauska. Yön saapuessa miehet lähtivät takaisin raunioasuntoihinsa, mutta antoivat meille vielä jäähyväislahjaksi sodassa surmansa saaneiden georgialaisvauvojen päitä. Me annoimme heille Sisu-pastilleja ja ruisleipää, ja erosimme ystävinä.
Seuraava päivä valkeni kauniin kuulaana. Heräsimme aikaisin herkulliseen aamiaisen tuoksuun: vasikkaa tomaattikastikkeessa, herkullisia lihalla täytettyjä taikinanyyttejä, kukkoa saksanpähkinäkastikkeessa, lukuisia eri viinejä, vodkaa... Keisarillista aamiaista kylläisinä lopetellessamme taivaalta alkoi kuulua matalaa jyrinää, ja hetken kuluttua pommikoneet pudottivat majatalomme päälle lukuisia pommeja, joista jokainen tappoi meidät uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta kuolimme. Niin elämämme päättyi - ikävä kyllä paljon ennen sitä kohtaa tässä postauksessa, jossa alettaisiin pikkuhiljaa päästä tarinan pointtiin, tai edes niihin hauskoihin kohtiin. Krapulablogi saattaa siirtyä nyt pienelle tauolle. Latailen hieman akkujani, palaan kun palaan.
torstai, heinäkuu 17, 2008
Ehyt raportti viime päivien kulusta
Terveisiä kesälomalta! Näin vielä hieman herkistyneessä mielentilassa tekee hyvää riisua lei-seppele kaulasta, orjantappurakruunu päästä, varaaninnahkabootsit jalasta ja istua kotisohvalle alas summailemaan kesäloman saldoa pelkkä sataman orjien lannevaate ylläni.
Koska minä olen aina ollut liikkuvainen (ja huonosti koulutettu) luonne, olen aiemmin vaihtanut työpaikkaa niin tiheään, että palkalliset lomat ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia ryyppyputkia, joiden jälkeen odottaa jälleen raskas paluu takaisin koliikkiin kuolleiden sylilasten hautoja kaivamaan. Nyt olen kuin epähuomiossa viihtynyt tämänhetkisen kultaisen, timantein koristellun sorvini ääressä sen verran pitkään, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut viettää kokonaisen kuukauden mittaisen palkallisen rännin. Ja mikäs sen mukavampaa!
Vaikka lomaa on jäljellä vielä reilu viikko, lienee kuitenkin jo parempi alkaa pikku hiljaa siirtyä arkisempaan rytmiin, jotta töihinpaluu ei loman loputtua tuntuisi niin raskaalta. Ei enää useita päiviä kestäviä bakkanaaleja salaperäisissä puutarhoissa, joissa pianoa soittaa hammasrataspäinen pönäkkä strutsi... Ei aamuyöhön jatkuvia kiivaita väittelyitä maailmankaikkeuden luonteesta ruutukauluspaitaisten, puhevikaisten apukouluystävieni kanssa... Ja ennen kaikkea, ei enää sitä heti herätessä alkavaa keskikaljan lipitys... Hups, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)
(Panimoravintola Kouluun siirtymisestä syntyvä ääni.)
(Kuuden päivän kulumisesta syntyvä ääni.)
Niin, siinä minä olin, kotonani kirjoittamassa salaiseen päiväkirjaani siitä, miten aion viettää loput lomastani kotona itseäni rauhoitellen.
Hetken mielijohteesta päätin lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme vatsoilta, läiskisimme toverillisesti toistemme selkiä ja haukkuisimme muita bloggaajia. Oloni oli pirteä ja iloinen. Jonkin ajan kuluttua tästä huomasin olevani Tampereella ravintola Doriksessa, jossa huhujen mukaan kieleni oli lukuisten tamperelaisbloggaajien kurkuissa.
Herättyäni joskus loppuviikosta yksin Joonaksen ja Suvin kotoa päätin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani ja lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme seliltä, läiskisimme toverillisesti toistemme vatsoja ja kehuisimme muita bloggaajia. Oloni oli väsynyt, mutta odottava.
Muistikuvat Helsingistä ovat hatarat, mutta käsittääkseni kieleni oli ollut lukuisten helsinkiläisten kurkuissa. Eilen illalla Helsingistä takaisin Turkuun palattuani suuntasin suoraan ravintola Uuteen Apteekkiin, josta päätin hetken mielijohteesta lähteä Tampereelle. Tai esimerkiksi Helsinkiin. Voimani ehtyivät kuitenkin kesken tämän suorittajaltaan liikaa vaativan ajatusprosessin, jolloin tilasin taksin, ajoin kotiini ja nukuin 17 tuntia yhteen putkeen.
Nyt istun olohuoneeni sohvalla varaaninnahkakruunu päässäni, orjantappurasandaalit jalassa ja summailen kesälomani saldoa pelkkä varakkaiden kauppiaiden tunika ylläni. Viime päiviä muistellessani olen itse asiassa melko tyytyväinen siihen, että palaan takaisin ansiotyöhöni kaivamaan hautoja ruttoon kuolleille sylilapsille jo parin päivän kuluttua. Viimeiset vapaat hetkeni aion käyttää rauhanomaiseen sieluni paranteluun, lepäämiseen ja loman aikana missaamieni blogipostausten lukemiseen. Ja sitt... Äh, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)
Koska minä olen aina ollut liikkuvainen (ja huonosti koulutettu) luonne, olen aiemmin vaihtanut työpaikkaa niin tiheään, että palkalliset lomat ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia ryyppyputkia, joiden jälkeen odottaa jälleen raskas paluu takaisin koliikkiin kuolleiden sylilasten hautoja kaivamaan. Nyt olen kuin epähuomiossa viihtynyt tämänhetkisen kultaisen, timantein koristellun sorvini ääressä sen verran pitkään, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut viettää kokonaisen kuukauden mittaisen palkallisen rännin. Ja mikäs sen mukavampaa!
Vaikka lomaa on jäljellä vielä reilu viikko, lienee kuitenkin jo parempi alkaa pikku hiljaa siirtyä arkisempaan rytmiin, jotta töihinpaluu ei loman loputtua tuntuisi niin raskaalta. Ei enää useita päiviä kestäviä bakkanaaleja salaperäisissä puutarhoissa, joissa pianoa soittaa hammasrataspäinen pönäkkä strutsi... Ei aamuyöhön jatkuvia kiivaita väittelyitä maailmankaikkeuden luonteesta ruutukauluspaitaisten, puhevikaisten apukouluystävieni kanssa... Ja ennen kaikkea, ei enää sitä heti herätessä alkavaa keskikaljan lipitys... Hups, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)
(Panimoravintola Kouluun siirtymisestä syntyvä ääni.)
(Kuuden päivän kulumisesta syntyvä ääni.)
Niin, siinä minä olin, kotonani kirjoittamassa salaiseen päiväkirjaani siitä, miten aion viettää loput lomastani kotona itseäni rauhoitellen.
Hetken mielijohteesta päätin lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme vatsoilta, läiskisimme toverillisesti toistemme selkiä ja haukkuisimme muita bloggaajia. Oloni oli pirteä ja iloinen. Jonkin ajan kuluttua tästä huomasin olevani Tampereella ravintola Doriksessa, jossa huhujen mukaan kieleni oli lukuisten tamperelaisbloggaajien kurkuissa.
Herättyäni joskus loppuviikosta yksin Joonaksen ja Suvin kotoa päätin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani ja lähteä Helsinkiin. Kukapa tietää - ehkä tapaisin Helsingin yössä Harmaan hatun, kervån, mitvitin tai jonkin muotibloggaajan. Joisimme pirtelöä toistemme seliltä, läiskisimme toverillisesti toistemme vatsoja ja kehuisimme muita bloggaajia. Oloni oli väsynyt, mutta odottava.
Muistikuvat Helsingistä ovat hatarat, mutta käsittääkseni kieleni oli ollut lukuisten helsinkiläisten kurkuissa. Eilen illalla Helsingistä takaisin Turkuun palattuani suuntasin suoraan ravintola Uuteen Apteekkiin, josta päätin hetken mielijohteesta lähteä Tampereelle. Tai esimerkiksi Helsinkiin. Voimani ehtyivät kuitenkin kesken tämän suorittajaltaan liikaa vaativan ajatusprosessin, jolloin tilasin taksin, ajoin kotiini ja nukuin 17 tuntia yhteen putkeen.
Nyt istun olohuoneeni sohvalla varaaninnahkakruunu päässäni, orjantappurasandaalit jalassa ja summailen kesälomani saldoa pelkkä varakkaiden kauppiaiden tunika ylläni. Viime päiviä muistellessani olen itse asiassa melko tyytyväinen siihen, että palaan takaisin ansiotyöhöni kaivamaan hautoja ruttoon kuolleille sylilapsille jo parin päivän kuluttua. Viimeiset vapaat hetkeni aion käyttää rauhanomaiseen sieluni paranteluun, lepäämiseen ja loman aikana missaamieni blogipostausten lukemiseen. Ja sitt... Äh, teksti ei oikein kulje... (Olutpullon avaamisesta syntyvä ääni.)
sunnuntai, heinäkuu 06, 2008
Rönsyilevä raportti Ruisrock-festivaalin kulusta
Perjantai
Ei lippua, mutta Iltalehden mukaan ihan hyvä meininki.
Lauantai
Päivän lähes ainoa muistikuva on se, kun eräs Saara soittaa kervålle, joka on kyseisellä festivaalilla, muttei suostu tulemaan paikalle. Jep, kervå, siinä meni ainutlaatuinen tilaisuus tatuoittaa vasempaan pakaraan omakätinen nimikirjoitukseni. Nyt sä tapat its
Sunnuntai
Nyt mä tapan its
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)