Voimaton parahdus kuoleman porteilta

Se kaikki alkoi maanantaiaamuna, vähän heräämiseni jälkeen. Ponnahdin norsunluuvuoteestani kuin vieterinnokkaan kiinnitetty klovninpää, ryömin ripeästi kartanoni keittiösiipeen ja aloin paahtaa kalliita Kopi Luwak -kahvinjyviäni. (Hyvä on, sekoitin homehtunutta Presidentti-kahvijauhetta homehtuneeseen kraanaveteen ja lämmitin ne homehtuneella liedelläni ilman kattilaa.)

Kahvin tavallisesti niin rauhoittavaa porinaa kuunnellessani tunsin kuitenkin yhtäkkiä jäykistyväni pelosta. Jokin on nyt vialla, tai kuten omituisuudentutkijat sanovat, tässä on jotain omituista.

Yritin epätoivoisesti saada kiinni hämmentävästä tunteesta, joka ikään kuin pakoili minua: Aina kun olin selvittämäisilläni omituisen oloni syyn, räjähti pääni sisällä röykkiö pieniä hopeisia palloja, joiden sisältä pirskahteli pienempiä punaisia palloja, joiden sisältä purskahteli aivan pienenpieniä violetteja lammaskoiran päitä.

Ja niin, juuri kun luulin tunteen olleen vain hämmennystä Elcoteqin osakkeen laskun johdosta, minä aivastin. Tuosta noin vain, ilman mitään syytä.

Pudistin nauraen päätäni, ajatellen vain kuvitelleeni aivastukseni. Mutta silloin aivastin uudestaan! Heti perään! Kuinka yleistä tällainen voi olla? Silloin ymmärsin: minä olen sairas. Tiedän, tiedän - te olette olleet sitä mieltä jo pitkään. Mutta minä tarkoitan nyt oikeaa sairautta, sellaista josta voi kertoa isoäidille... Minulla on flunssa.

Eikä minulla ikinä ole flunssaa! (Tarkemmin ajatellen minulla on aika usein flunssa, oikeastaan aina kun moinen virus ystäväpiirissäni tai suosikkiblogeissani viuhuu, luultavasti koska rietas henkeni kuluttaa kaiken energiani jättäen keholle pelkät rippeet.)

Totuuden valjettua kykenin tuntemaan muutkin oireet, jotka olin ennen aivastusta ohittanut pelkkänä herätyksen keholleni aiheuttamana järkytyksenä: Pääni tuntui siltä kuin sitä taottaisiin seitsemän kääpiön ja Lumikin voimin pajavasaroilla, jokainen kehoni lihas - ne kaikki kolme - jomottivat kuin tavallista rankemman seksistäkieltäytymis-session jälkeen, kurkkuni ja kaularauhaseni särkivät kuin kipeä kurkku ja kaularauhaset, mutta toisessa järjestyksessä. Ja mikä pahinta, tunsin kuumeen kuluttavan heikkoa ruumistani eroosion tai vähintään korroosion lailla.

Tsihih... Eroosio...

Pikaisen kuumeenmittauksen ja yli kolmenkymmenenyhdeksän asteen tuloksen jälkeen päätin ryhtyä nopeasti toimenpiteisiin. Puin päälleni tavalliset flunssavaatteeni: haahkanpoikasista tehdyt töppöset, Benropen neuloman liian lyhyen kiltin, veri- ja siirappitahraisen verkkopaidan sekä vaaleanpunaisen sulkahatun, ja syöksyin valtavaan vuoteeseeni laajojen peittomassojen alle. Kyllä nyt kelpaa sairastaa, siskot!

Hetken ajan kaikki olikin hyvin. Jo kivikaudesta lähtien ihminen on pyrkinyt aina kylmyydestä värisevänä jonkin lämpimän alle makaamaan, kuten televisio ja etenkin digikanavilta tulevat yöohjelmat ovat meille opettaneet. Mutta pidemmän päälle pelkkä makaaminen alkaa puuduttaa - tekisi mieli tehdäkin jotain! (Tässä vaiheessa raha yleensä vaihtaa omistajaa.)

Mutta mitä sairaana voi tehdä. Tarkoitan, minun kartanonihan on suunniteltu likipitäen pelkästään krapulaa varten - silloin minä kykenen maksimoimaan edes ne vähäiset jäljelläolevat hyvänolontunteet saunomalla, käymällä uima-allasosastoni pehmeille patjoille makuulle, syömällä vahvoja mustia hiuksiaan viehättävästi taaksepäin heilauttavien nuorten kauniiden naisten minulle tarjoamia viinirypäleitä ja käyskentelemällä puutarhani oliivilehdossa, jossa heinäsirkat sirittävät läpi yön ja eteeriset hahmot leijailevat pimeän tultua kynttilöiden valossa tekolampeni rannalle juomaan viiniä hopeisista pikar... Jeesus sentään, koska tämä lause oikein loppuu?

Mutta tämänkaltaista, minusta riippumatonta tuskaa... No, minä vain en tiedä kuinka tällaista kuuluisi hoitaa.

Aina vointini sen salliessa tein täsmäiskuja internetiin: etsin tietoa Googlen avulla, Wikipediasta, eri sanomalehdistä sekä hotteenxxxxss.comista, mutta mistään ei tuntunut löytyvän kunnollisia ohjeita flunssanhoitoon. No okei, Wikipedia tiesi kertoa, että kansanperinteessä sipulimaitoa pidetään tehokkaana flunssanhoitokeinona. Kiitti vitusti, Wikipedia. Sipulimaitoa.

Voipuneena makasin sängyssäni levottomasti piehtaroiden, katselin kauheita mieltäni riivaavia näkyjä ja aina hieman selkeämmän hetken sattuessa sommittelin mielessäni runoa, jossa kertoisin miten voimakkaasti halveksinkaan neuleblogeja. (Luojan kiitos, tauti selätti minut niin etten päässyt julkaisemaan runoani. Koska siis lukekaa vähän näitä kommentteja, hehän ovat vahvempia kuin luulimmekaan! He voivat käyttää salaista asettaan, lopettaa jonkin blogin tilauksen! Ahahah... Neulebloggaajat, teillä on ikuisesti paikka minun sydämessäni ja pernassani.)

Mutta miksen minä ole blogannut, kysytte te nyt. Luulisihan, että sairaana kotona maatessa aikaa olisi kerrankin riittävästi näihin elämässä oikeasti tärkeisiin juttuihin, kun saa kerrankin hyvällä omallatunnolla pitää lomaa siitä iänikuisesta rahan ja Arno Kotron perässä juoksemisesta.

Kysehän ei ole siitä, ettenkö minä olisi yrittänyt. Luojan tähden, minä olen aloittanut varmasti lähemmäs kymmenen kirjoitusta. Mutta aina kun pääsen siihen osaan, jossa olen selostanut sairauteni laadun ja pitäisi päästä itse asiaan, vointini huononee jälleen ja jätän vain lauseen kesk