Aina yhtä sirpakan Turistin hääsuunnitelmat saivat Krapulablogin toimituksen pohtimaan, minkälaiset juhlat olisivat paikallaan, mikäli jonain viimaisena syysyönä jostakin löytyisi Kari Salmelainen, jolla olisi mukanaan kiimain liimainen (välillä on vain pakko vähän riimitellä) neiti X, joka haluaisi ehdottomasti olla tuleva entinen rouva Vt.
Kuten Turistin juhlat, myös minun hääni tulisivat olemaan suuri, eeppisiin tai vähintään ergodisiin mittoihin kohoava jännitysnäytelmä. Kutsuvieraita olisi useita satoja, tarjoilu ylitsevuotavaista ja ohjelma riemuisaa. Hyvin mahdollista on, että häilläni olisi jonkinlainen teema, kuten esimerkiksi naimisiinmeno tai merirosvot.
Tärkeää olisi, ettei vierailleni missään vaiheessa tulisi sellaista vaivautunutta oloa minkälainen minulle aina vähänkin virallisemmissa juhlissa tulee, kun en saa rauhassa keskittyä juomaan itseäni humalaan ja rymytä naama oksennuksessa, jalat mudassa ja loppuvartalo veriroiskeissa. Tunnelman pitäisi olla vallaton ja hurja, mutta silti tyylikäs.
Hääpaikkana toimisi luultavasti jokin lukuisista etelä-ranskalaisista linnoistani puutarhoineen. Kun juhlaväki saapuisi paikalle hevosvankkureillaan ja lentävillä lautasillaan, viimeiseen asti kohteliaat hovimestarit toivottaisivat nämä tervetulleiksi ja sanoisivat miellyttävillä äänillä "s'il vous plait" ja "blanquette de veau". Tässä vaiheessa vieraat myös ojentaisivat hovimestareilleni ruskeassa kirjekuoressa täysin vapaaehtoisen hääavustuksen, jota ilman ei kuitenkaan pääse sisälle, vaan joutuu linnan kenneliin vesikauhuisten kissojen raatelemaksi.
Kun hääavustus on luovutettu ja se on livautettu kulmahampaita vilauttaen kerääjän takin poimuihin, hovimestari huutaa: "Portti auki, s'il vous plait, blanquette de veau!" ja johdattaa vieraan kohti hitaasti kirskuen alas laskeutuvaa valtavaa tammipuista laskusiltaa. Koska silta täytyy jokaisen vieraan kohdalla laskea ja nostaa uudelleen, on juhliin pääsy melko pitkäveteistä puuhaa, mutta toisaalta hovimestarit ehtivät kerätä jokaiselta vieraalta enemmän rahaa.
Kun vieras viimein pääsee astelemaan portista linnani puutarhaan, henkäisee hän ihastuksesta: näkymä on kuin sekoitus keskiaikaista taistelukenttää, Hollywoodin uima-allasjuhlia ja porvarillisen golf-seuran kesäjuhlia. Käytännössä tämä tosin tarkoittaa sitä, että vieras näkee ensimmäisenä mauttomaan vaaleanpunaiseen kauluspaitaan pukeutuneen P. Diddyn, joka hakkaa golf-mailalla irtileikattua barbaarin päätä.
"Saisiko olla juotavaa, s'il vous plait, blanquette de veau", sanoisi tarjoitinta kantava tyylitelty orja vieraalle ja ojentaisi tälle valtavan juomasarven, joka olisi täynnä vahvaa hieman kiljulta tuoksuvaa simaa. "Frouva ottaa vaan ryypyn, ettei isäntä suutu", kuiskaisi orja vielä nopeasti ennen lähtöään ja tekisi sormella kaulansa kohdalla pään irtileikkaamista kuvaavan eleen.
Puutarha olisi täynnä paitsi jykeviä monenkymmenen ihmisen istuttavia pöytiä, myös valtavia nuotioita, joiden vierellä pyörisi suuria vartaita, joissa grillattaisiin villisikoja, lampaita sekä härkiä. (Eläin palaa ja jää sisältä raa'aksi, mikäli sen yrittää kypsentää kokonaisena nuotion päällä, senkin ignorantit ovennupit.) Varrasorjat leikkaisivat eläimistä jatkuvasti suuria viipaleita, joita tarjoilijaorjat juoksuttaisivat kultaisilta lautasilta vieraiden nautittavaksi. Pöhöttyneiden, rasvasta ja hyvinvoinnista kiiltävien vieraiden keskeltä kuuluisi hyväksyvää mutinaa, iloisia huudahduksia, naurunremakkaa sekä aina toisinaan kadotettujen sielujen tuskankiljahduksia.
Vieraat koostuisivat minun ja morsioni suvuista ja ystävistä, mutta myös useista kansainvälisen tason julkimoista ja taiteen ja kulttuurin vaikuttajista. Tästä syystä tarjolla pitäisi olla aivan saatanasti viinaa, koska taiteilijat juovat paljon, jotta heidän luovuutensa ei tyrehdy ja systeemi saa heitä rautakouraansa, blanquette de veau.
Turisti epäili lukijoiden olevan kiinnostuneita siitä, onko hänen häihinsä kutsuttu bloggaajia. Kuten Turisti, myös minä aion kutsua häihini pienen hyvin valikoidun bloggaajaseurueen. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkia top-listan sadan parhaan joukosta löytyviä neulebloggaajia, paitsi Good Knit's Road - Hyvänneuleentie 7- ja SirpaLe neuleet -blogeja, koska Jeesuksen veri, jotain rotia noiden nimien kanssa ihan oikeasti hei.
Itse vihkitoimitus suoritettaisiin futuristisen ilmassa leijuvan tuhansien sikojen päistä kootun kotoisasti surisevan alttarin päällä käsillään seisten. Minä olisin pukeutunut Robin Hood -tyylisiin sukkahousuihin, Nuuskamuikkusen hattuun, oranssiin pikeepaitaan ja maihinnousukenkiin. Morsiameni olisi muuten alasti, mutta hänen hiuksistaan pilkistäisi torakoita ja käärmeitä ja hänen kriittiset alueensa olisi peitetty ihoon liimatuilla vuoden 1997 Erä-lehtien Jarin kanssa kalassa -palstan sivuilla. Kun punakaapuinen pappi kysyisi onko kenelläkään mitään sanottavaa ennen vihkimistä, sangen renesanssillisiin paljastaviin hameisiin ja korsetteihin pukeutuneet naiset huutaisivat viuhkojaan hädissään heiluttaen: "Et voi tehdä sitä, Vt, olet robottilapsieni isä!" tai "Kuuni ja tähteni, meidänhän piti perustaa oma keskitysleiri ja elää sairaalloisen väkivallan kierteessä loppuelämämme sokerijuurikkaita viljellen!" (Nyt lähti vähän lapasesta, jauh.lih. huom.)
Papin siunattua liiton penetroisin morsiameni eläimellisesti heti hääalttarilla vieraiden taputtaessa rytmillisesti käsiään riemuisasti huutaen.
Illan pimetessä siirtyisimme sisälle linnaani, jonka pääsaliin orjat olisivat kattaneet lisää erilaisia ruokia. Pöydät notkuisivat mitä erilaisimmista useiden eri maiden keittiöiden helmistä, mutta tästä huolimatta vieraille tarjottaisiin ainoastaan kylmiä perunoita. "Isäntä tykkää näin", orjat mumisisivat hämmentyneille vieraille nolostuneena ja pakottaisivat nämä atrimilla uhkaillen syömään kylmiä valtavia perunoita kokonaisena kylmältä lattialta samalla, kun minä ja morsiameni nauttisimme pöydän ääressä sanoinkuvaamattomista herkuista. "Tanssikaa, ihmisen lapset, tanssikaa!" karjuisin rasva suupielistä valuen ja katselisin silmät kiiltäen lattialla Mamba-yhtyeen joululevyn tahtiin vääntelehtiviä vieraitani, joita vartijani osoittelevat nauraen keihäillä ja muurahaiskarhuilla.
"Ja nyt... Leikkikää kuollutta!" huudahtaisin aina kappaleen lopuksi samaan aikaan morsiantani jälleen pöydällä rakastellen ja karhunreittä haukaten. Vieraat kaatuisivat maahan kiitollisina pienestä lepotauosta vain kuullakseen kohta minun hirnahtavan hevosmaisesti: "Pyörikää kuin väkkärät, pyörikää!" Ja niin edelleen.
Yön tultua palvelijani ajaisivat soihtujen valossa vieraat mailtani, sijaisivat valtavan vuoteeni ja levittäytyisivät puolikaareen sänkyni ympärille. Taluttaisin morsiameni sänkyyn, raastaisin Jarin kanssa kalassa -artikkelit hänen päältään ja työntyisin häneen villisti ulvoen (Blanquette de veau, blanquette de veau!) henkilökuntani todistaessa toimitusta ympärillämme. Jossakin vaiheessa neuvonantajani rohkaisisi mielensä ja sanoisi kurkkuaan karauttaen: "Herrani, minun on pakko kysyä, eikö teitä yhtään häiritse se että hän on vasta kuusitoiäh.
Joten, mites on, Sudet tulevat -blogi? Ei? Muut naispuoliset blogit tai pahimmassa tapauksessa jopa bloggaajat? Tytöt? Mihin te menette? Miksi te soitatte hätänumeroon? Minä olen tässä, minä suojelen teitä!
Kuten Turistin juhlat, myös minun hääni tulisivat olemaan suuri, eeppisiin tai vähintään ergodisiin mittoihin kohoava jännitysnäytelmä. Kutsuvieraita olisi useita satoja, tarjoilu ylitsevuotavaista ja ohjelma riemuisaa. Hyvin mahdollista on, että häilläni olisi jonkinlainen teema, kuten esimerkiksi naimisiinmeno tai merirosvot.
Tärkeää olisi, ettei vierailleni missään vaiheessa tulisi sellaista vaivautunutta oloa minkälainen minulle aina vähänkin virallisemmissa juhlissa tulee, kun en saa rauhassa keskittyä juomaan itseäni humalaan ja rymytä naama oksennuksessa, jalat mudassa ja loppuvartalo veriroiskeissa. Tunnelman pitäisi olla vallaton ja hurja, mutta silti tyylikäs.
Hääpaikkana toimisi luultavasti jokin lukuisista etelä-ranskalaisista linnoistani puutarhoineen. Kun juhlaväki saapuisi paikalle hevosvankkureillaan ja lentävillä lautasillaan, viimeiseen asti kohteliaat hovimestarit toivottaisivat nämä tervetulleiksi ja sanoisivat miellyttävillä äänillä "s'il vous plait" ja "blanquette de veau". Tässä vaiheessa vieraat myös ojentaisivat hovimestareilleni ruskeassa kirjekuoressa täysin vapaaehtoisen hääavustuksen, jota ilman ei kuitenkaan pääse sisälle, vaan joutuu linnan kenneliin vesikauhuisten kissojen raatelemaksi.
Kun hääavustus on luovutettu ja se on livautettu kulmahampaita vilauttaen kerääjän takin poimuihin, hovimestari huutaa: "Portti auki, s'il vous plait, blanquette de veau!" ja johdattaa vieraan kohti hitaasti kirskuen alas laskeutuvaa valtavaa tammipuista laskusiltaa. Koska silta täytyy jokaisen vieraan kohdalla laskea ja nostaa uudelleen, on juhliin pääsy melko pitkäveteistä puuhaa, mutta toisaalta hovimestarit ehtivät kerätä jokaiselta vieraalta enemmän rahaa.
Kun vieras viimein pääsee astelemaan portista linnani puutarhaan, henkäisee hän ihastuksesta: näkymä on kuin sekoitus keskiaikaista taistelukenttää, Hollywoodin uima-allasjuhlia ja porvarillisen golf-seuran kesäjuhlia. Käytännössä tämä tosin tarkoittaa sitä, että vieras näkee ensimmäisenä mauttomaan vaaleanpunaiseen kauluspaitaan pukeutuneen P. Diddyn, joka hakkaa golf-mailalla irtileikattua barbaarin päätä.
"Saisiko olla juotavaa, s'il vous plait, blanquette de veau", sanoisi tarjoitinta kantava tyylitelty orja vieraalle ja ojentaisi tälle valtavan juomasarven, joka olisi täynnä vahvaa hieman kiljulta tuoksuvaa simaa. "Frouva ottaa vaan ryypyn, ettei isäntä suutu", kuiskaisi orja vielä nopeasti ennen lähtöään ja tekisi sormella kaulansa kohdalla pään irtileikkaamista kuvaavan eleen.
Puutarha olisi täynnä paitsi jykeviä monenkymmenen ihmisen istuttavia pöytiä, myös valtavia nuotioita, joiden vierellä pyörisi suuria vartaita, joissa grillattaisiin villisikoja, lampaita sekä härkiä. (Eläin palaa ja jää sisältä raa'aksi, mikäli sen yrittää kypsentää kokonaisena nuotion päällä, senkin ignorantit ovennupit.) Varrasorjat leikkaisivat eläimistä jatkuvasti suuria viipaleita, joita tarjoilijaorjat juoksuttaisivat kultaisilta lautasilta vieraiden nautittavaksi. Pöhöttyneiden, rasvasta ja hyvinvoinnista kiiltävien vieraiden keskeltä kuuluisi hyväksyvää mutinaa, iloisia huudahduksia, naurunremakkaa sekä aina toisinaan kadotettujen sielujen tuskankiljahduksia.
Vieraat koostuisivat minun ja morsioni suvuista ja ystävistä, mutta myös useista kansainvälisen tason julkimoista ja taiteen ja kulttuurin vaikuttajista. Tästä syystä tarjolla pitäisi olla aivan saatanasti viinaa, koska taiteilijat juovat paljon, jotta heidän luovuutensa ei tyrehdy ja systeemi saa heitä rautakouraansa, blanquette de veau.
Turisti epäili lukijoiden olevan kiinnostuneita siitä, onko hänen häihinsä kutsuttu bloggaajia. Kuten Turisti, myös minä aion kutsua häihini pienen hyvin valikoidun bloggaajaseurueen. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkia top-listan sadan parhaan joukosta löytyviä neulebloggaajia, paitsi Good Knit's Road - Hyvänneuleentie 7- ja SirpaLe neuleet -blogeja, koska Jeesuksen veri, jotain rotia noiden nimien kanssa ihan oikeasti hei.
Itse vihkitoimitus suoritettaisiin futuristisen ilmassa leijuvan tuhansien sikojen päistä kootun kotoisasti surisevan alttarin päällä käsillään seisten. Minä olisin pukeutunut Robin Hood -tyylisiin sukkahousuihin, Nuuskamuikkusen hattuun, oranssiin pikeepaitaan ja maihinnousukenkiin. Morsiameni olisi muuten alasti, mutta hänen hiuksistaan pilkistäisi torakoita ja käärmeitä ja hänen kriittiset alueensa olisi peitetty ihoon liimatuilla vuoden 1997 Erä-lehtien Jarin kanssa kalassa -palstan sivuilla. Kun punakaapuinen pappi kysyisi onko kenelläkään mitään sanottavaa ennen vihkimistä, sangen renesanssillisiin paljastaviin hameisiin ja korsetteihin pukeutuneet naiset huutaisivat viuhkojaan hädissään heiluttaen: "Et voi tehdä sitä, Vt, olet robottilapsieni isä!" tai "Kuuni ja tähteni, meidänhän piti perustaa oma keskitysleiri ja elää sairaalloisen väkivallan kierteessä loppuelämämme sokerijuurikkaita viljellen!" (Nyt lähti vähän lapasesta, jauh.lih. huom.)
Papin siunattua liiton penetroisin morsiameni eläimellisesti heti hääalttarilla vieraiden taputtaessa rytmillisesti käsiään riemuisasti huutaen.
Illan pimetessä siirtyisimme sisälle linnaani, jonka pääsaliin orjat olisivat kattaneet lisää erilaisia ruokia. Pöydät notkuisivat mitä erilaisimmista useiden eri maiden keittiöiden helmistä, mutta tästä huolimatta vieraille tarjottaisiin ainoastaan kylmiä perunoita. "Isäntä tykkää näin", orjat mumisisivat hämmentyneille vieraille nolostuneena ja pakottaisivat nämä atrimilla uhkaillen syömään kylmiä valtavia perunoita kokonaisena kylmältä lattialta samalla, kun minä ja morsiameni nauttisimme pöydän ääressä sanoinkuvaamattomista herkuista. "Tanssikaa, ihmisen lapset, tanssikaa!" karjuisin rasva suupielistä valuen ja katselisin silmät kiiltäen lattialla Mamba-yhtyeen joululevyn tahtiin vääntelehtiviä vieraitani, joita vartijani osoittelevat nauraen keihäillä ja muurahaiskarhuilla.
"Ja nyt... Leikkikää kuollutta!" huudahtaisin aina kappaleen lopuksi samaan aikaan morsiantani jälleen pöydällä rakastellen ja karhunreittä haukaten. Vieraat kaatuisivat maahan kiitollisina pienestä lepotauosta vain kuullakseen kohta minun hirnahtavan hevosmaisesti: "Pyörikää kuin väkkärät, pyörikää!" Ja niin edelleen.
Yön tultua palvelijani ajaisivat soihtujen valossa vieraat mailtani, sijaisivat valtavan vuoteeni ja levittäytyisivät puolikaareen sänkyni ympärille. Taluttaisin morsiameni sänkyyn, raastaisin Jarin kanssa kalassa -artikkelit hänen päältään ja työntyisin häneen villisti ulvoen (Blanquette de veau, blanquette de veau!) henkilökuntani todistaessa toimitusta ympärillämme. Jossakin vaiheessa neuvonantajani rohkaisisi mielensä ja sanoisi kurkkuaan karauttaen: "Herrani, minun on pakko kysyä, eikö teitä yhtään häiritse se että hän on vasta kuusitoiäh.
Joten, mites on, Sudet tulevat -blogi? Ei? Muut naispuoliset blogit tai pahimmassa tapauksessa jopa bloggaajat? Tytöt? Mihin te menette? Miksi te soitatte hätänumeroon? Minä olen tässä, minä suojelen teitä!
5 kommenttia:
Mais non! Blanquette de veau!?! Mon Dieu!
http://www.francedelice.com/Plats_préparés_indiv.p1.htm
minä ainakin kiihotuin tästä ja haluan tulenpalavasti entiseksi vaimoksesi. NYT!
Voi Jeesuksen perse (voiko netissä nykyään jo sanoa Jeesuksen perse?).
Olen kommenttiani lukuunottamatta ilon tyrmistyksestä sanaton
Jaan tuskasi, sisar.
Lähetä kommentti