Iltalehti uutisoi voimakkaan rankkasateen piiskanneen tänään Poria, tuota Turkuakin useammin palanutta sympaattista pikku kylää.
Sademäärä on lehtitietojen mukaan ollut niin suuri, että kaupunki on alkanut tulvia; Vettä on kaduilla montakymmentä senttimetriä, ja huhupuheiden mukaan myös Porin surullisenkuuluisat viemärikrokotiilit ovat nousseet kaduille tappamaan ja raatelemaan ihmislapsia sekä näiden kalliita leluja. Vaikka tulva aiheuttaa Porin kaupungille varmasti suuria taloudellisia vahinkoja, ei tällainen kaltaiseni seikkailumielinen krapulainen keikari voi silti olla pohtimatta, kuinka hienoa olisi, jos Turussakin alkaisi tulvia.
Niin, minä tiedän kyllä, se voi ensi alkuun tuntua hirveältä ajatukselta. Mutta kun alkaa mietiskellä kunnon tulvan avaamia mahdollisuuksia, ajatus muuttuu hyvin nopeasti siedettäväksi ja hetken kuluttua jopa toivottavaksi.
Jos kotikaupunkini alkaisi aivan yhtäkkiä tulvia, reagoisin luultavasti ensin kuten muutkin ihmiset: Juoksentelisin vedessä naismaisesti kirkuen, heiluttelisin paniikinomaisesti käsiäni ja kyselisin vastaantulijoilta: "Luojan tähden, miksei kukaan pelasta minua, miksei kukaan ajattele lapsia!"
Alkupeljästyksestä toivuttuani ja hieman rauhoituttuani alkaisin kuitenkin varmasti pohtia, kuinka saisin otettua tulvasta mahdollisimman paljon irti. Niin, täytyy myöntää, minä uskon olevani hyvä tulvaihminen. Eläisin varmasti tulva-ajat täysillä ja kehittyisin niiden aikana ihmisenä.
Aluksi menisin luultavasti siitä, missä aita on matalin, ja vain kulkisin ulvovan ihmismassan mukana ryöstellen ja pahoinpidellen kaikkea tielleni osuvaa. Betoniporsaat, kultasepänliikkeet, turistien kalliit kamerat - kyllä vain, te olette nyt kaikki minun lapsiani. Samuraimiekka viuhuu. Vahvemman oikeus. Kohta lentelee päitä. Ja niin edelleen.
Nopeasti tulvanajantaitoni kuitenkin kehittyisivät ja kohoaisin muiden tulvaihmisten johtajaksi, itseoikeutetuksi diktaattoriksi. Seisoisin valtaamani omakotitalon katolla varastamieni kalliiden taideteosten ja patsaiden seassa ja käskisin kärisevällä äänellä joukkoni kaduille ryöstelemään. Ottaisin jokaisen saaliista 15 prosenttia, ja jos joku ei tottelisi minua, lähettäisin hänen peräänsä... zombin. Kyllä vain, osaisin tuossa vaiheessa jo hallita zombeja!
Olisin luultavasti aloittanut voodoo-opintoni heti tulvan alettua. Nopeasti ymmärtäisin, että haluan tulla bokoriksi, vasemman käden tietä kulkevaksi voodoo-papiksi. Uhraisin neitsyitä Baron Samedille ja piilottaisin vihamiesteni vaatekaappeihin myrkyllisiä käärmeitä. Aina välillä joku oikean käden voodoo-pappi, houngan, haastaisi minut, mutta sivaltaisin hänen päänsä irt(Tämä on tosi hyvä kirjoitus, jatka vain, veli. -lukijat)
Kun valta-asemani olisi tarpeeksi vahva ja jykevä, lähtisin kajakilla meloen kansani pariin. Heittelisin heille kultataalereita ja nauraisin kimeästi, kun ne putoaisivat toheloiden kourien välistä plumpsahtaen veden syvyyksiin. Aina välillä sukeltaisin veteen, jossa kykenisin hengittämään, sillä tässä vaiheessa korvieni taakse olisi jo kasvanut kidukset, kuten Kevin Costnerilla Waterworld-elokuvassa. Sukeltaisin niin pitkään, että saavuttaisin kaupungin pohjan, jolta keräilisin arvokkaita esineitä. Ja sitten räjäyttäisin ne.
Kun palaisin takaisin veden pinnalle ja kipuaisin kajakkiini, ihmiset hurraisivat. Jos joku ei hurraa, kätyrini hukuttavat hänet. Niin yksinkertaista se on. Jos sä et hurraa, niin sut tapetaan. Tai jos ei tapeta, joutuu vankityrmään, joka toisaalta on täynnä vettä, joten sielläkin kuolee, paitsi jos on kidukset, kuten minulla ja Kevin Costnerilla, mutta me emme koskaan edes käy tyrmäh.
Jossain vaiheessa alkaisin rakennuttaa kaupunkia uudelleen. En kuitenkaan yrittäisi luoda kaupungista sellaista kuin se oli, vaan sirottelisin vain joka puolelle kelluvia pomppulinnoja sekä kauppoja, joiden nimi olisi Ye Olde Bacon Shoppe - riippumatta siitä, mitä niissä myydään. Tosin niissä jokaisessa myydään vain pekonia.
Olisin luultavasti juuri haaremissani viisipäisten huoraneitsyideni viihdytettävänä, kun kaupungin työntekijät levittäytyisivät kaduille ja pumppaisivat kaiken veden pois. Koska niinhän jossain vaiheessa välttämättä käy. Kaupungin työntekijät pumppaavat veden pois.
Silloin minä nostaisin maasta zombien armeijan, usuttaisin ne kaikki viattomien ihmisten perään ja tukehduttaisin Kevin Costnerin kanssa itseni sukeltamalla pekoniin täytettyyn tynnyriin. Sitten, no, sitten minä kuolisin. Luoja paratkoon, toivottavasti ei tule tulvaa.
Sademäärä on lehtitietojen mukaan ollut niin suuri, että kaupunki on alkanut tulvia; Vettä on kaduilla montakymmentä senttimetriä, ja huhupuheiden mukaan myös Porin surullisenkuuluisat viemärikrokotiilit ovat nousseet kaduille tappamaan ja raatelemaan ihmislapsia sekä näiden kalliita leluja. Vaikka tulva aiheuttaa Porin kaupungille varmasti suuria taloudellisia vahinkoja, ei tällainen kaltaiseni seikkailumielinen krapulainen keikari voi silti olla pohtimatta, kuinka hienoa olisi, jos Turussakin alkaisi tulvia.
Niin, minä tiedän kyllä, se voi ensi alkuun tuntua hirveältä ajatukselta. Mutta kun alkaa mietiskellä kunnon tulvan avaamia mahdollisuuksia, ajatus muuttuu hyvin nopeasti siedettäväksi ja hetken kuluttua jopa toivottavaksi.
Jos kotikaupunkini alkaisi aivan yhtäkkiä tulvia, reagoisin luultavasti ensin kuten muutkin ihmiset: Juoksentelisin vedessä naismaisesti kirkuen, heiluttelisin paniikinomaisesti käsiäni ja kyselisin vastaantulijoilta: "Luojan tähden, miksei kukaan pelasta minua, miksei kukaan ajattele lapsia!"
Alkupeljästyksestä toivuttuani ja hieman rauhoituttuani alkaisin kuitenkin varmasti pohtia, kuinka saisin otettua tulvasta mahdollisimman paljon irti. Niin, täytyy myöntää, minä uskon olevani hyvä tulvaihminen. Eläisin varmasti tulva-ajat täysillä ja kehittyisin niiden aikana ihmisenä.
Aluksi menisin luultavasti siitä, missä aita on matalin, ja vain kulkisin ulvovan ihmismassan mukana ryöstellen ja pahoinpidellen kaikkea tielleni osuvaa. Betoniporsaat, kultasepänliikkeet, turistien kalliit kamerat - kyllä vain, te olette nyt kaikki minun lapsiani. Samuraimiekka viuhuu. Vahvemman oikeus. Kohta lentelee päitä. Ja niin edelleen.
Nopeasti tulvanajantaitoni kuitenkin kehittyisivät ja kohoaisin muiden tulvaihmisten johtajaksi, itseoikeutetuksi diktaattoriksi. Seisoisin valtaamani omakotitalon katolla varastamieni kalliiden taideteosten ja patsaiden seassa ja käskisin kärisevällä äänellä joukkoni kaduille ryöstelemään. Ottaisin jokaisen saaliista 15 prosenttia, ja jos joku ei tottelisi minua, lähettäisin hänen peräänsä... zombin. Kyllä vain, osaisin tuossa vaiheessa jo hallita zombeja!
Olisin luultavasti aloittanut voodoo-opintoni heti tulvan alettua. Nopeasti ymmärtäisin, että haluan tulla bokoriksi, vasemman käden tietä kulkevaksi voodoo-papiksi. Uhraisin neitsyitä Baron Samedille ja piilottaisin vihamiesteni vaatekaappeihin myrkyllisiä käärmeitä. Aina välillä joku oikean käden voodoo-pappi, houngan, haastaisi minut, mutta sivaltaisin hänen päänsä irt(Tämä on tosi hyvä kirjoitus, jatka vain, veli. -lukijat)
Kun valta-asemani olisi tarpeeksi vahva ja jykevä, lähtisin kajakilla meloen kansani pariin. Heittelisin heille kultataalereita ja nauraisin kimeästi, kun ne putoaisivat toheloiden kourien välistä plumpsahtaen veden syvyyksiin. Aina välillä sukeltaisin veteen, jossa kykenisin hengittämään, sillä tässä vaiheessa korvieni taakse olisi jo kasvanut kidukset, kuten Kevin Costnerilla Waterworld-elokuvassa. Sukeltaisin niin pitkään, että saavuttaisin kaupungin pohjan, jolta keräilisin arvokkaita esineitä. Ja sitten räjäyttäisin ne.
Kun palaisin takaisin veden pinnalle ja kipuaisin kajakkiini, ihmiset hurraisivat. Jos joku ei hurraa, kätyrini hukuttavat hänet. Niin yksinkertaista se on. Jos sä et hurraa, niin sut tapetaan. Tai jos ei tapeta, joutuu vankityrmään, joka toisaalta on täynnä vettä, joten sielläkin kuolee, paitsi jos on kidukset, kuten minulla ja Kevin Costnerilla, mutta me emme koskaan edes käy tyrmäh.
Jossain vaiheessa alkaisin rakennuttaa kaupunkia uudelleen. En kuitenkaan yrittäisi luoda kaupungista sellaista kuin se oli, vaan sirottelisin vain joka puolelle kelluvia pomppulinnoja sekä kauppoja, joiden nimi olisi Ye Olde Bacon Shoppe - riippumatta siitä, mitä niissä myydään. Tosin niissä jokaisessa myydään vain pekonia.
Olisin luultavasti juuri haaremissani viisipäisten huoraneitsyideni viihdytettävänä, kun kaupungin työntekijät levittäytyisivät kaduille ja pumppaisivat kaiken veden pois. Koska niinhän jossain vaiheessa välttämättä käy. Kaupungin työntekijät pumppaavat veden pois.
Silloin minä nostaisin maasta zombien armeijan, usuttaisin ne kaikki viattomien ihmisten perään ja tukehduttaisin Kevin Costnerin kanssa itseni sukeltamalla pekoniin täytettyyn tynnyriin. Sitten, no, sitten minä kuolisin. Luoja paratkoon, toivottavasti ei tule tulvaa.
4 kommenttia:
Voi vittu että siellä' Turussa on tylsää!
Muistelen nähneeni Turusta lähivuosina tulvakuvia, satamassakin tutun kapakan edusta lainehti, mikähän Seaport se oli. Vaan eipä ollut Costneria kuvissa, saati Vt kehittämässä kiduksiaan.
Olen muuten suunnitellut vastaiskua kauneusnaamioille, joissa levitetään jugurttimaista tahmaa ja kurkunviipaleita naamalle. Raavaan miehen versiooni kaavailen laardia ja pekoninviipaleita, kenties impyen kurkusta leikatut viipaleetkin sopivat. Ihme on, jos ei pärstä ole aamulla herätessä kukkeimmillaan ja terveen punakka.
jaa, sinäkin olet samurai.
kivaa.
Tjaah, saatoin olla viime tulvien aikaan satamassa duunissa seitsenpäisenä neitsythuorana ahtaamassa porilaisia venepakolaisia laivaan, mutta en minäkään sinua nähnyt...ystävättäreni muuten kantaa kortensa yhteiskunnan pohjattomaan verosammioon nyppimällä rikkaruohoja sataman kukkapenkeistä ja hän oli muistaakseni tuolloin hyvin muikeana siitä, että tulva oli hukuttanut kaikki höyhtävalvatit ja rikkanenätit, voikukista puhumattakaan.
Lähetä kommentti