tiistai, tammikuu 29, 2008

Uusimmat Star Wars -elokuvat olivat avaruudelle liikaa

Helsingin Sanomat uutisoi läpimitaltaan 250 metrisen asteroidin ohittaneen Maan "vain" 538 000 kilometrin päästä. Koska asteroidit eivät ole singahdelleet Maan ohitse näin läheltä kahteentuhanteen vuoteen, lienee tulevaisuutta ajatellen tarpeen pohtia, mitä tapahtuisi, jos saman kokoisen murikan kerrottaisiin sattumalta piakkoin osuvan johonkin pienen pallomme kolkkaan.

Suomi

Media uutisoisi aiheesta laajasti. Kun asteroidin Suomeen osumisen todennäköisyys vahvistuisi, aloittaisi Ilta-Sanomat nettisivuillaan Ei asteroideille! -kampanjan, johon osallistuisi 150 000 suomalaista. Missit, urheilijat ja Kola-Olli kertoisivat omista asteroidikokemuksistaan.

Poliitikot antaisivat lausuntoja törmäyksestä. Matti Vanhanen sanoisi, ettei valtio voi puuttua asteroidin toimintaan, koska asteroidin takana olevat kasvottomat voimat tahtovat sen iskeytyvän Suomeen. Tanja Karpela kiirehtisi kertomaan, että kyllä häneenkin on joskus osunut asteroidi ja hän tietää miltä se tuntuu, ihan tosi. Sauli Niinistö sanoisi "jep, jep!" ja ottaisi kasvoilleen unilukkari-ilmeensä.

Tavallisen kansan suhtautuminen vaihtelisi paikkakunnittain. Maaseudun väki lukkiutuisi maahan kaivamiinsa pommisuojiin kanojen, lehmien ja sikojensa kera. Helsinkiläiset eivät ehtisi tehdä mitään, koska heidän täytyy mennä metrolla töihin - kaikkien muiden paitsi työttömien eläinaktivistien, jotka matkustaisivat maaseudulle ottamaan kuvia sikojen hädästä ahtaissa pommisuojissa.

Turkulaiset jatkaisivat elämäänsä täysin normaalisti lukuunottamatta erästä kuuluisaa paikallista bloggaajaa, joka Newcastlen tai kuivan omenasiiderin sijaan tilaisikin vahingossa ravintola Hugossa kymmenen gin tonicia. Tämä ei toisaalta johdu asteroidista, vaan siitä, että bloggaajalla on epäterve suhde alkoholiin.

Yhdysvallat

Kun Yhdysvallat saisi tiedon tulevasta asteroiditörmäyksestä, asiaan tarttuisivat ensimmäisinä presidenttikilpaan osallistuvat poliitikot. Rudy Giuliani kertoisi tietävänsä kuinka tämänkaltaiset kriisit hoidetaan, koska hän taisteli World Trade Centerin pommituksissa, tai jotain. Mike Huckabee kertoisi asteroidin olevan Jumalan kosto aivan liian vapaamieliselle Amerikalle. John McCain kiistäisi mitään asteroidia olevan olemassakaan ja pyytäisi kansaa kääntämään katseensa Irakin sotaan ja miettimään, mihinkäs sen jälkeen pitäisi hyökätä.

Barack Obama pyytäisi tukijoitaan ajattelemaan asteroidista positiivisia ja suvaitsevaisia ajatuksia, josko se silloin vaihtaisi suuntaa ja osuisi esimerkiksi Marsiin, jolla nyt ei ole niin hirveästi väliä. Hillary Clinton katsoisi hämmentyneenä miestään, joka tyrkkäisi Hillaryn syrjään ja selittäisi lehdistötilaisuudessa asteroidin kuvan pyöriessä taustalla, miten Barack Obama on aivan liian kokematon ja muutenkin aika... niin kuin tosi musta kaveri.

Asteroidin viimein osuttua suoraan New Yorkin keskustaan George W. Bush odottaisi muutaman päivän ja lähettäisi vasta sitten paikalle avuksi taisteluhelikoptereita. Jotka tappaisivat kaikki.

Ruotsi

Ruotsalaiset vain juoksentelisivat ympäriinsä neitimäisesti käsiään heilutellen, koska sellaisia ruotsalaiset ovat. Hah hah haa, ruotsalaiset!

Lähi-itä

Ääri-islamistit ampuisivat aseillaan ilmaan ja kiittäisivät Allahia siitä, että tämä on lähettänyt asteroidin tuhoamaan vääräuskoisia. Kun paikallinen tiedemies pelmahtaisi paikalle selittämään, että asteroidi osuu itse asiassa juuri islamilaisiin maihin, vetäytyisivät ääri-islamistit nolostuneina takaisin koloihinsa.

Tavalliseen kansaan tämä ei vaikuttaisi juuri mitenkään, koska milloinkas sinne ei ole taivaalta jotain suunnatonta tuhoa aiheuttavaa tipahdellut.

Ranska

Ranskalaiset pyöräilisivät patonki pyörän korissa karkuun minkä ehtisivät, mikä ei toisaalta kauheasti hyödytä, koska he pyöräilisivät yhä uudestaan ja uudestaan Eiffel-tornin ympäri. Kun eivät muustakaan tiedä, ranskalaiset.

7 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Missähän päin Turkua sellainen Hugo on?

t. nimimerkki Turussa taas viikolla 8

Vt kirjoitti...

Hugo on ravintola Pippurimyllyn alakerran baari. En tiedä sanooko se mitään, mutta kyllä sen tulisi.

Jani kirjoitti...

Hah hah haa, ruotsalaiset!

P.S.: Missä viipyvät otteet äitinsä palkkamurhan tilanneen 16-vuotiaan "rajusta" nettipäiväkirjasta?

PA kirjoitti...

Minä kaipaisin silminnäkijäkokemuksia tästä julmasta tapauksesta:

Riitelyä jatkui lähes 45 minuuttia, ja lopulta kaikki missit itkivät niin paljon, että meikit valuivat pitkin heidän kasvojaan.

- Olin aivan järkyttynyt. Ajattelin, ettei tuo voi olla todellista, Hautakangas kertoo.


Voi meikkiparkoja.

Vt kirjoitti...

Jätkät hei, minä juuri käsittelin läpi niin kuin melkein kaikki maailman uutiset! Jos muitta mutkitta hyväksyisin kaikki kommentteihini tarjottavat aiheet, koska ehtisin kirjoittamaan sitä seikkaperäistä, mielettömän humoristista rapumerrankokoamisohjettani joka tulee lopullisesti räjäyttämään pankin?

Sedis kirjoitti...

Aina Venäjää vähätellään. Tässäkään artikkelissa ei käsitelty sanallakaan Putinin kantaa asteroideihin. Eikä - mikä sen nimi nyt on - Medvedevin...

Diskriminaatiota. Ehdotan että tämä maapallon tuhoava asteroidi NIMETÄÄN Putiniksi. Eikä tämä tarkoita sitä, että me oltaisiin oltu samalla luokalla, jossa opetettiin kiusaamaan pieniä kansoja.

Varapygmi kirjoitti...

Haasteenpoikasta tarjoilisin, jos sattuu maistumaan.