Joitakin aikoja sitten tiedotusvälineissä uutisoitiin SanomaWSOY:n ostaneen Blogilistan siltä tyypiltä, joka käyttää aivan liikaa hiusgeeliä ja jonka firmalla on hassu nimi. Sinä hetkenä me, vapaan kansalaisjournalismin rohkeat kypäräpäiset soturit ja viattomat toogiin pukeutuneet viinirypäleitä sotureille syöttävät neitseet, sorruimme maahan ja paloimme tuhkaksi valtavirtamedian puhdistavassa markkinatulessa.
Blogilistan myynti jakoi blogikansan kahtia: Marinadi, Turisti, Pää auki ja jotkut muut sielunsa synnille myyneet kirjoittajat kutsuttiin Sanomataloon (tai johonkin muuhun kieroon ja kavalaan paheiden pesään) punomaan juonia tavallisten bloggaajien päänmenoksi. Toiselle puolelle jäimme me keskinkertaiset, blogiamme parhaimmillaan pari kertaa kuussa päivittävät yksinäiset ihmishaaskat, jotka saimme tyytyä lukemaan tapaamisesta noista tarkoin valikoiduista blogeista.
Tämä ei oikeastaan liity itse aiheeseen, mutta näkikö kukaan muu huvittavaksi sen, miten jotkut bloggaajat kirjoittelivat tapaamisen jälkeen blogeihinsa jotensakin sellaista, miten kaikki muut ovat kateellisia ja kurjia sisäpiiriläiseksisyyttelijöitä - vaikka missään ei kai ollut edes sanottu aiheeseen liittyen mitään? No jaa, minua nyt naurattaa Ilta-Sanomien Ei hyväksikäytölle! -kampanjakin.
Joka tapauksessa, tämän mullistavan ja aivan kaikkea ajatellen ihan pirun tärkeän Blogilista-kaupan jälkeen tilanne on jäänyt junnaamaan paikoilleen. On kuin bloggaajat olisivat jääneet makaamaan poteroihinsa sakean ja tympeän usvan peitettyä maan - ujosti ylöspäin tähyillen, ehkä jopa peräti (zing!) hieman peläten, mitä kryptisiä rakennelmia kohta sumun pois puhaltava tuuli ennen niin kauniilla kukkaisniityllä paljastaa.
Pieniä uudistuksiahan on jo nähty. Eniten tavallisessa blogilistakäytössä silmiin on pistänyt se, miten Blogilista tuntuu nykyään olevan alhaalla joka helvetin kerta, kun töiden lomassa olisi hetki aikaa rentoutua tyhjänpäiväisten ja kevyiden pakinanomaisten kyherrelmien parissa. Tämä ei välttämättä ole suoranaisesti SanomaWSOY:n aikaansaannosta, mutta näyttäisi myös siltä, että viime aikoina väki on ruvennut lukemaan ihan paskoja blogeja, kun kert Krapulablogi on menettänyt niin paljon lukijoita. Telkkariohjelmatkin ovat huonontuneet.
Tänään, 17. tammikuuta frouvan vuonna 2008, kaikki epäilyksemme ovat kuitenkin poispyyhkäistyt. Krapulablogiakin useammin haamupäivittyvä Kehitysblogi nimittäin tietää kertoa, että sivustolle on nyt luotu uusi ominaisuus, kanavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liian valtaisamääräisäksi paisuneita blogiluokkia on niputettu toisiinsa, tarkemmin sanottuna 24:ään eri kanavaan. Huumori, ajanviete -kanava pitää sisällään luokat huumori, viihde, hömppä, huumoria, Hauskat, hassuttelu. Ja niin edelleen.
Näin pikaisella tutustumisella tämä hieno ja varmasti tulevaisuudessa joillekin ihmisille hyvin käyttökelpoinen uudistus herättää heti muutamia mietteitä, joita sen kummemmin jäsentelemättä kokoan nyt tähän:
* Mitä helvettiä? Miten luokat huumori ja hömppä liittyvät toisiinsa? Huumorihan on ehkä vakavin kirjoittamisen laji, mitä vain voi kuvitella. Ja kirjoitetaanko hömppä-luokkaan kuuluvissa blogeissa koskaan pekonista? Herra paratkoon.
* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 18-27-vuotiaat miehenkipeät epävarmat tsigut, joita voi käydä kännissä vonkaamassa kommenteitse?
* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 14-75-vuotiaat naisenkipeät miehet, joita voi käydä pilkkaamassa silloin, kun on liian kännissä löytääkseen 18-27-vuotiaiden miehenkipeiden naisten luokan?
* Ihan oikeasti, missä se sinkkutyttöjen kanava on? Meitsi ois nimittäin nyt tosi känniägfägnkpoöä'ägandalf!
* Onko joku lukijoistani töissä jossakin turkulaisessa kirjastossa, ja kykenisikö hän mitenkään nollaamaan kolminumeroisen velkasummani kirjastolaitokselle? Rupeaa nimittäin blogitekstit menemään aivan saatanan huonoiksi, kun virikkeet täytyy hakea O. C.:stä ja Gossip Girlistä.
* Krapulablogi oli hetki sitten näköjään kanavan Perhe, lapset luetuin blogi. Tämä on niin suuri kunnia, että taidan jättää muistelematta, milloin ja miksi olen lisännyt blogini luokkaan kotiäitiys.
* Jos omeletin kuuluisi olla kuohkea, miksi Jumala on luonut maailman sellaiseksi, ettei omeletin toista puolta pysty silloin millään inhimillisellä tavalla kääntämään toisen puolen päälle ilman että se katkeaa?

12 kommenttia:
Olen aivan samaa mieltä kaikesta. Minusta paras suunnitelma tavallisten blogaajien päänmenoksi olisi, että yhtäkkiä kaikki räj
Todella hieno ele, että toit esiin tuon omelettipointin.
Naulan kantaan, veli! Sisko?
..isä?
...äiti?
Erinomaisen informatiivinen postaus, joka herättää minussa sekä huojennusta että huolta.
Huojennusta siksi, että tämän luettuani huomasin, ettei Suosikkejani sittenkän ole hävitetty mihinkän, kuten ensin luulin. Ne olikin vain siirretty marginaalissa alemmas. Tätä taas vanhana ja puolisokeana en havainnut, ennen kuin Sinä ohjasit tällä merkinnälläsi tutkimaan palkkia hieman tarkemmin. Kiitos!
Suosikkejani eivät vieneet, mutta itsetunnon kyllä. Ajatelkaa nyt, miltä tuntuu ihmisestä, joka on rakentanut persoonansa äitiyden varaan, eikä sitten kelpaa blogeineen Perhe, lapset -kanavalle?
Sitäpaitsi, uuden listan suhtautuminen meihin blogaajiin on varsin sekava: luokkaan blogaajat kuuluvat blogit eivät mahdu kanavalle blogit, blogaaminen, sen sijaan sinne mahtuvat luokkaan bloggaaminen kuuluvat. Jotain tolkkua tähän g-politiikkaan, pliis!
Koska kaikki kuitenkin lukevat Krapulablogia, esitän tätä kautta vetoomuksen omistajani edustajille: voisitteko ystävällisesti lisätä profiilini tietoihin, minkä kanavan kautta minut voi löytää. Olen juuri nyt itseltäni täysin hukassa! Mä en niinku tiedä, mihin mä oikein kuulun!
Ajatella, minäkin promeneerasin kaikessa rauhassa, vailla huolia, knalleineni ja trimmattuine puudeleineni, kun äkkiä horjahdin ja putosin kanavaan, eikä vettynyttä ruumistani koskaan löydetty.
PA: Niin, kuvittele, aivan kaikki! Vapaudenpatsas ja... No, Hollywood-elokuvia koko ikäni katselleena en kykene kuvittelemaan mitään muuta kuin räjähtävän Vapaudenpatsaan.
kervå: Pyrin puuttumaan aiheisiin, jotka koen itselleni tärkeiksi. Hienoa, jos ne ovat osa lukijoidenikin maailmaa!
justsopivasti: Kyllä vain, naula päähän, serkku!
Sun äitis: Huomasin itsekin tuon bloggaamis/blogaamis-ristiriidan. Mikä on tavallaan aika pelottavaa. Miksi me huomaamme tuollaiset asiat?
Inkvisiittori: Kunnes Mikael Jungner lopetti senkin?
Kun tässä on vielä sellainenkin ongelma, että minä lokitan.... =0 Minä en muutenkaan kuulu mihinkään, suljetaankohan minut nyt Blogilistalta. En ole kyllä hetkeen visiteerannutkaan. Sen jälkeen, kun pari kertaa peräkkäin oli sivulla vain kästyölokia toisen perään. Arggggggggggggggh!
Löysin äsken tänne erinomaisen hienoon blogiin ja lupaan tilata tämän Blogilistalta heti, kun sinne vain seuraavan kerran pääsee. Eli ehkä jo ensi viikolla!
Ja tuo postauksen kolmas kappale! Näki ja huvittui. Harkitsin jopa sellaisen kateellisen sisäpiirisyytöspostauksen kirjoittamista, ihan vain myötätunnosta.
Blogilistalle voitaisiin tehdä myös oma karsinansa niille blogeille, joissa jatkuvasti jätetään sanojen kirjoittaminen kesken. Se kun tuntuu leviävän nopeammin kuin kondylooma. Tietäisin sitten välttää niitä...
Polgara: Niin, kieltämättä nuo väkisin päälle käyvät käsityöblogit tuntuvat pelottavilta. Mutta samalla jollakin oudolla tapaa viehättäviltä... Jos vain ihan nopeasti vähän klikkaisi.
Tiina: Kiitoksia paljon. Sanojen jättäminen kesken on kieltämättä ärsytt
Täällä on ihmeellinen pullamössötappiomieliala. Blogilista on taas nurin. So fucking what.
Missä se pändimeemi viipyy!
Vittu miten tärkeitä pointteja. Tässä ollaan taas ajan hermolla. Selkäytimessä. Aamen!
Lähetä kommentti