Uusimmat Star Wars -elokuvat olivat avaruudelle liikaa

Helsingin Sanomat uutisoi läpimitaltaan 250 metrisen asteroidin ohittaneen Maan "vain" 538 000 kilometrin päästä. Koska asteroidit eivät ole singahdelleet Maan ohitse näin läheltä kahteentuhanteen vuoteen, lienee tulevaisuutta ajatellen tarpeen pohtia, mitä tapahtuisi, jos saman kokoisen murikan kerrottaisiin sattumalta piakkoin osuvan johonkin pienen pallomme kolkkaan.

Suomi

Media uutisoisi aiheesta laajasti. Kun asteroidin Suomeen osumisen todennäköisyys vahvistuisi, aloittaisi Ilta-Sanomat nettisivuillaan Ei asteroideille! -kampanjan, johon osallistuisi 150 000 suomalaista. Missit, urheilijat ja Kola-Olli kertoisivat omista asteroidikokemuksistaan.

Poliitikot antaisivat lausuntoja törmäyksestä. Matti Vanhanen sanoisi, ettei valtio voi puuttua asteroidin toimintaan, koska asteroidin takana olevat kasvottomat voimat tahtovat sen iskeytyvän Suomeen. Tanja Karpela kiirehtisi kertomaan, että kyllä häneenkin on joskus osunut asteroidi ja hän tietää miltä se tuntuu, ihan tosi. Sauli Niinistö sanoisi "jep, jep!" ja ottaisi kasvoilleen unilukkari-ilmeensä.

Tavallisen kansan suhtautuminen vaihtelisi paikkakunnittain. Maaseudun väki lukkiutuisi maahan kaivamiinsa pommisuojiin kanojen, lehmien ja sikojensa kera. Helsinkiläiset eivät ehtisi tehdä mitään, koska heidän täytyy mennä metrolla töihin - kaikkien muiden paitsi työttömien eläinaktivistien, jotka matkustaisivat maaseudulle ottamaan kuvia sikojen hädästä ahtaissa pommisuojissa.

Turkulaiset jatkaisivat elämäänsä täysin normaalisti lukuunottamatta erästä kuuluisaa paikallista bloggaajaa, joka Newcastlen tai kuivan omenasiiderin sijaan tilaisikin vahingossa ravintola Hugossa kymmenen gin tonicia. Tämä ei toisaalta johdu asteroidista, vaan siitä, että bloggaajalla on epäterve suhde alkoholiin.

Yhdysvallat

Kun Yhdysvallat saisi tiedon tulevasta asteroiditörmäyksestä, asiaan tarttuisivat ensimmäisinä presidenttikilpaan osallistuvat poliitikot. Rudy Giuliani kertoisi tietävänsä kuinka tämänkaltaiset kriisit hoidetaan, koska hän taisteli World Trade Centerin pommituksissa, tai jotain. Mike Huckabee kertoisi asteroidin olevan Jumalan kosto aivan liian vapaamieliselle Amerikalle. John McCain kiistäisi mitään asteroidia olevan olemassakaan ja pyytäisi kansaa kääntämään katseensa Irakin sotaan ja miettimään, mihinkäs sen jälkeen pitäisi hyökätä.

Barack Obama pyytäisi tukijoitaan ajattelemaan asteroidista positiivisia ja suvaitsevaisia ajatuksia, josko se silloin vaihtaisi suuntaa ja osuisi esimerkiksi Marsiin, jolla nyt ei ole niin hirveästi väliä. Hillary Clinton katsoisi hämmentyneenä miestään, joka tyrkkäisi Hillaryn syrjään ja selittäisi lehdistötilaisuudessa asteroidin kuvan pyöriessä taustalla, miten Barack Obama on aivan liian kokematon ja muutenkin aika... niin kuin tosi musta kaveri.

Asteroidin viimein osuttua suoraan New Yorkin keskustaan George W. Bush odottaisi muutaman päivän ja lähettäisi vasta sitten paikalle avuksi taisteluhelikoptereita. Jotka tappaisivat kaikki.

Ruotsi

Ruotsalaiset vain juoksentelisivat ympäriinsä neitimäisesti käsiään heilutellen, koska sellaisia ruotsalaiset ovat. Hah hah haa, ruotsalaiset!

Lähi-itä

Ääri-islamistit ampuisivat aseillaan ilmaan ja kiittäisivät Allahia siitä, että tämä on lähettänyt asteroidin tuhoamaan vääräuskoisia. Kun paikallinen tiedemies pelmahtaisi paikalle selittämään, että asteroidi osuu itse asiassa juuri islamilaisiin maihin, vetäytyisivät ääri-islamistit nolostuneina takaisin koloihinsa.

Tavalliseen kansaan tämä ei vaikuttaisi juuri mitenkään, koska milloinkas sinne ei ole taivaalta jotain suunnatonta tuhoa aiheuttavaa tipahdellut.

Ranska

Ranskalaiset pyöräilisivät patonki pyörän korissa karkuun minkä ehtisivät, mikä ei toisaalta kauheasti hyödytä, koska he pyöräilisivät yhä uudestaan ja uudestaan Eiffel-tornin ympäri. Kun eivät muustakaan tiedä, ranskalaiset.

Fuck you, Facebook. Fuck you.

Siinä minä olin, lueskelemassa Harmaan Hatun syys- ja lokakuun arkistoja propellihattu päässäni, kun Jumala puhui minulle. "Vt, jätkä, liity Facebookiin esmes niinku just nyt heti pliis!" kailotti Jumala minulle jylisevällä Mikki Hiiren äänellään ja... räjähti. "Hyvä on, isä kaikkivaltias", vastasin kimeän karhumaisella jumalallepuhumisäänelläni ja liityin Facebookiin.

Niille, jotka eivät vielä ole opetelleet surffaamaan tuolla nörttimuodin aallonharjalla, kerrottakoon, että Facebook on eräänlainen internet-sivu. Sen vahvuuksia alati kiihtyvässä web 2.0 -kilvassa ovat etenkin verkostoitumistarpeita hyvin palvelevat sovelluks... Hyvä on, minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä puhun, joten oletetaan, että te kaikki tiedätte mikä on Facebook. Jos ette tiedä, voittehan aina mennä purkamaan tuntojanne IRC-Gallerian päiväkirja-sivulle.

Minä siis liityin Facebookiin. Myönnetään, en ehkä ollut tässä muotiasiassa aivan skarpeimmillani; Kerrotaan, että jotkut kaikkein eniten internetissä aikaansa tuhlaavat ihmiset liittyivät Facebookiin jo viikkojakin sitten. Mutta mitä voin sanoa - halusin edetä rauhallisesti ja ensin sisäistää sen faktan, että minä tulen kohta olemaan osa Facebook-yhteisöä. Kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa tulisin olemaan Facebookissa eräänlainen opettajahahmo, mentor, joka karttakeppi viuhuen piiskaa tuhmia 18-vuotiaita thai-teinitytt... Mitä helvettiä minä puhun?

Minä siis liityin Facebookiin. Miksi kaikki kappaleeni alkavat tuolla lauseella? No jaa.

Minä siis liityin Facebookiin. Etenin varovaisesti, kuten luonteelleni sopii, ja kurkistelin tuttavieni profiileja ensin vain muutama sekunti kerrallaan. "Theodora-Gargamoil is 7 % sexy!" luin äitini "seinältä" ja myhäilin itsekseni. Tässähän alkaa jo vähän verkostoitua!

Omaa profiiliani täyttäessäni tajusin ensimmäistä kertaa, kuinka oikeassa Facebookin vaaroista kirjoittavat tietoturva-asiantuntijat ovatkaan. Jos minä nyt kirjoitan tuohon Favorite Movies -kohtaan pitäväni Fight Clubista, siitä todella tulee julkista. Minun veljeni, hänen vaimonsa ja ehkä Miia meiltä töistä - tai ketä minun profiilini kiinnostaakaan - tulevat tietämään, että Fight Club on minusta hyvä elokuva. Ajatuksen suuruus täytti pääni.

Kun lopulta sain profiilini täytetyksi, päätin alkaa etsiä ystäviä. Löysin helposti muutamia vanhoja koulukavereitani, pari serkkua ja joitakin puolituttuja, joita pienessä viikon putken kännissä voisi ehkä kutsua ystäviksi. Tunsin, miten sisäinen Facebook-addiktini kasvoi sisälläni yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se murskasi pernani kuvottavaksi veriseksi kasaksi.

Ystäviä ei ollut hirveän vaikea löytää. Olkoonkin, että kaikkein parhaimmista ystävistäni suurin osa ei ole liittynyt Facebookiin, tuttavia löytyy silti melko vaivattomasti. Selattuani pikaisesti läpi niiden ystävieni ystävät, joiden ystävistä voisin kuvitella löytyvän minun ystäviäni, oli ystävälistallani 18 nimeä. Ei huonosti, sanoisin. Muutamat eivät ole vielä vahvistaneet ystävyyttämme ja pari saattaa hylätä ystäväpyyntöni, koska uhkaan toistuvasti polttaa heidän talonsa, syistä joita en itsekään ymmärrä.

Tunsin itseni melko verkostoituneeksi. Tällainen ihan hyvännäköinen, nuori, työpaikalla ja arjessa sangen pidetty puhelias kaveri... Ei ihme, että Facebook avautuu minulle mukavana kanavana vakoilla tuttavieni elämää.

Silloin satuin klikkaamaan erään entisen luokkatoverini ystävälistaa. Ujo ja hiljainen, hiukan syrjäänvetäytyneen oloinen kaveri. Ei yleensä ollut äänessä, ellei ollut jotain todella painavaa sanottavaa. Suoraan sanottuna aika vastenmielinen ja inhottava tyyppi. 125 ystävää!

"No joo mitä vittua!" karjuin silmittömän raivon vallassa, sytyin palamaan, tartutin liekkini Facebookiin ja sitä myötä koko internetiin, muutuin elohopeaksi ja valuin maailmankaikkeuden kuumemittarin alaosaan tunkeutuen mittapään läpi suoraan minua pärskivänä kainalossaan pitävän kaikkivaltiaan elimistöön lamauttaen Jumalan sisäelimet, joka juuri ennen Jumalan uudelleensyntymistä aiheutti yhden halikkolaisen Mika-nimisen miehen lasagnen pohjaanpalamisen.

Fuck you, Facebook.

Fuck you.

Vaikka kaikki muu uudistuukin, sinä pysyt edelleen lihavana

Joitakin aikoja sitten tiedotusvälineissä uutisoitiin SanomaWSOY:n ostaneen Blogilistan siltä tyypiltä, joka käyttää aivan liikaa hiusgeeliä ja jonka firmalla on hassu nimi. Sinä hetkenä me, vapaan kansalaisjournalismin rohkeat kypäräpäiset soturit ja viattomat toogiin pukeutuneet viinirypäleitä sotureille syöttävät neitseet, sorruimme maahan ja paloimme tuhkaksi valtavirtamedian puhdistavassa markkinatulessa.

Blogilistan myynti jakoi blogikansan kahtia: Marinadi, Turisti, Pää auki ja jotkut muut sielunsa synnille myyneet kirjoittajat kutsuttiin Sanomataloon (tai johonkin muuhun kieroon ja kavalaan paheiden pesään) punomaan juonia tavallisten bloggaajien päänmenoksi. Toiselle puolelle jäimme me keskinkertaiset, blogiamme parhaimmillaan pari kertaa kuussa päivittävät yksinäiset ihmishaaskat, jotka saimme tyytyä lukemaan tapaamisesta noista tarkoin valikoiduista blogeista.

Tämä ei oikeastaan liity itse aiheeseen, mutta näkikö kukaan muu huvittavaksi sen, miten jotkut bloggaajat kirjoittelivat tapaamisen jälkeen blogeihinsa jotensakin sellaista, miten kaikki muut ovat kateellisia ja kurjia sisäpiiriläiseksisyyttelijöitä - vaikka missään ei kai ollut edes sanottu aiheeseen liittyen mitään? No jaa, minua nyt naurattaa Ilta-Sanomien Ei hyväksikäytölle! -kampanjakin.

Joka tapauksessa, tämän mullistavan ja aivan kaikkea ajatellen ihan pirun tärkeän Blogilista-kaupan jälkeen tilanne on jäänyt junnaamaan paikoilleen. On kuin bloggaajat olisivat jääneet makaamaan poteroihinsa sakean ja tympeän usvan peitettyä maan - ujosti ylöspäin tähyillen, ehkä jopa peräti (zing!) hieman peläten, mitä kryptisiä rakennelmia kohta sumun pois puhaltava tuuli ennen niin kauniilla kukkaisniityllä paljastaa.

Pieniä uudistuksiahan on jo nähty. Eniten tavallisessa blogilistakäytössä silmiin on pistänyt se, miten Blogilista tuntuu nykyään olevan alhaalla joka helvetin kerta, kun töiden lomassa olisi hetki aikaa rentoutua tyhjänpäiväisten ja kevyiden pakinanomaisten kyherrelmien parissa. Tämä ei välttämättä ole suoranaisesti SanomaWSOY:n aikaansaannosta, mutta näyttäisi myös siltä, että viime aikoina väki on ruvennut lukemaan ihan paskoja blogeja, kun kert Krapulablogi on menettänyt niin paljon lukijoita. Telkkariohjelmatkin ovat huonontuneet.

Tänään, 17. tammikuuta frouvan vuonna 2008, kaikki epäilyksemme ovat kuitenkin poispyyhkäistyt. Krapulablogiakin useammin haamupäivittyvä Kehitysblogi nimittäin tietää kertoa, että sivustolle on nyt luotu uusi ominaisuus, kanavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liian valtaisamääräisäksi paisuneita blogiluokkia on niputettu toisiinsa, tarkemmin sanottuna 24:ään eri kanavaan. Huumori, ajanviete -kanava pitää sisällään luokat huumori, viihde, hömppä, huumoria, Hauskat, hassuttelu. Ja niin edelleen.

Näin pikaisella tutustumisella tämä hieno ja varmasti tulevaisuudessa joillekin ihmisille hyvin käyttökelpoinen uudistus herättää heti muutamia mietteitä, joita sen kummemmin jäsentelemättä kokoan nyt tähän:

* Mitä helvettiä? Miten luokat huumori ja hömppä liittyvät toisiinsa? Huumorihan on ehkä vakavin kirjoittamisen laji, mitä vain voi kuvitella. Ja kirjoitetaanko hömppä-luokkaan kuuluvissa blogeissa koskaan pekonista? Herra paratkoon.

* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 18-27-vuotiaat miehenkipeät epävarmat tsigut, joita voi käydä kännissä vonkaamassa kommenteitse?

* Missä tuolla on se kanava, josta löytyvät kaikki 14-75-vuotiaat naisenkipeät miehet, joita voi käydä pilkkaamassa silloin, kun on liian kännissä löytääkseen 18-27-vuotiaiden miehenkipeiden naisten luokan?

* Ihan oikeasti, missä se sinkkutyttöjen kanava on? Meitsi ois nimittäin nyt tosi känniägfägnkpoöä'ägandalf!

* Onko joku lukijoistani töissä jossakin turkulaisessa kirjastossa, ja kykenisikö hän mitenkään nollaamaan kolminumeroisen velkasummani kirjastolaitokselle? Rupeaa nimittäin blogitekstit menemään aivan saatanan huonoiksi, kun virikkeet täytyy hakea O. C.:stä ja Gossip Girlistä.

* Krapulablogi oli hetki sitten näköjään kanavan Perhe, lapset luetuin blogi. Tämä on niin suuri kunnia, että taidan jättää muistelematta, milloin ja miksi olen lisännyt blogini luokkaan kotiäitiys.

* Jos omeletin kuuluisi olla kuohkea, miksi Jumala on luonut maailman sellaiseksi, ettei omeletin toista puolta pysty silloin millään inhimillisellä tavalla kääntämään toisen puolen päälle ilman että se katkeaa?

Vuoden tärkein merkintä, joka on pakko julkaista ettei internetistä vain lopu tavara kesken

Tänään tiistaina 08.01.2008 minä, Vt, yritin kommentoida Niilo Paasivirran Valtiotorni - Ainoa Oikea Blogi -internet-nettiblogin merkintää Lavastetun avaruusteknologian raja.

Nimimerkkini, sähköpostiosoitteeni ja blogini osoitteen niitä vaativiin kenttiin täytettyäni ratkaisin helmitaulun, kyynelkaasukranaatin ja hauen leukaluun avulla visaisen laskutehtävän, jonka tulisi ilmeisesti kertoa Valtiotornin huippuunsa viritetylle kommenttikoneistolle se, etten minä ole addresses involved in malicious or illegal activity, eli kuten silloin joskus sotien aikaan ruukattiin sanoa, spämmibotti.

Näin ei kuitenkaan ollut. Hyväntahtoista huumoria, lempeä ja pähkinäsuklaata tihkuvan kommentin kirjoitettuani eteeni aukeni sivu, jossa kerrottiin jonkun Bad Behavior security software -nimisen tyypin pitävän minua IT-kriminaalina ja muutenkin kai vähän löyhämoraalisena runkkarina, jolla ei ole kavereita. Jumanlauta!

Tuohduin asiasta niin, että päätin totella B. B. s. s.:a ja todella lähettää sähköpostia siihen osoitteeseen, johon se sähköpostia asian tiimoilta käski lähettää. (Ihan oikeasti, minä lähetin tällaisen asian takia sähköpostia. En tiedä mikä minuun meni. Ehkä menin vain hämilleni, kun viimein kaikkien näiden netissä vietettyjen vuosien jälkeen löysin jonkun jolle lähettää postia.)

Kirjoitin Niilo Paasivirralle pahantahtoista huumoria, ivaa ja jauhemaksaa tihkuvan sähköpostiviestin asiasta ja lähetin sen kulkemaan internetiä pitkin kohti hänen sähköpostiosoitettaan - ja herran tähden, sain takaisin automaattisen vastausviestin, joka ilmoitti, ettei sähköpostiani voitu toimittaa! (Ihan oikeasti, minä poistin siitä osoitteesta ne nospam-osat.)

Vaan eipä tiennyt automaattinen turvajärjestelmä, että minulla on hallussani ehkä yksi kybermaailman voimakkaimmista ja tavoitelluimmista aseista - oma blogi, jota lukee päivittäin varmasti suurinpiirtein ainakin melkein kymmenisen ihmistä.

Toivonkin nyt, Krapulablogin lukijat, tukeanne. Mikäli näette Niilo Paasivirran jossain - netissä, kaupassa, Lostarissa valomerkin jälkeen - kertokaa hänelle, ettäh en muuten malta odottaa sitä valtavaa tilaajaryöppyä, jonka tämä postaus Blogilistalla aiheuttaa. Kertokaa hänelle, että... Mitäköhän helvettiä minä yritin siihen postaukseen kommentoida?

(Ai niin, jälkeenpäin klikkailin Submit Comment -nappulaa nopeasti peräjälkeen vielä ainakin viisi kertaa testatakseni varmuuden vuoksi, josko nopea tyhjien ja nimettömien viestien tulo saisi vartijarobotin luulemaan minua tavalliseksi kommentoijaksi. Ei auttanut. Miksi sinä vihaat minua, Niilo?)

Vuonna 2008

Vuosi 2007 on saatu päätökseen, kääritty pakettiin ja lähetetty Etelä-Koreaan, jossa tehtaalla 16 tuntia vuorokaudessa työskentelevät iloiset lapset valmistavat siitä entistä paremman ja kestävämmän vuoden 2008. Vuoteen mahtui lukuisia onnistumisia ja pettymyksiä jokaisella elämän saralla, joskaan näin äkkiseltään mieleen ei tule muita asioita kuin se YouTube-video jossa David Hasselhoff on ympäripäissään.

Sen kummemmitta esipuheitta, jäbät, tsigut ja muut slangiset sukupuolet...

Tapahtuu vuonna 2008:

Tammikuu. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner palaa häämatkaltaan ja päättää kerralla hoitaa "Kanava lähti, so fuckin' what" -letkautuksestaan syntyneen kohun päätökseen. "Tuli päästettyä suusta mauton pieni sammakko, so let's get this fuckfest over with. Do I dare / Disturb the universe? / In a minute there is time / For decisions and revisions / which a minute will reverse. I am Jack's raging bile duct. Unsheathe your dagger definitions. Horseness is the whatness of allhorse. Streams of tendency and eons they worship." toteaa Jungner, alkaa täristä ja muuttuu suorassa tv-lähetyksessä höyryäväksi sammioksi kuumaa siirappia, jossa kylpee hampaitaan pölyhuiskalla pesevä pilkkihaalariin sonnustautunut antilooppi.

Helmikuu. Britney Spears, Paris Hilton ja Lindsay Lohan istuvat baarissa ja miettivät laiskasti kokaiinia hopeatarjottimelta sniffaillen mitä oikein tapahtui. He eivät keksi vastausta, mikä olisi ollut se, että viisi minuuttia sitten kaukaisesta galaksista matkustaneet taistelijat hyökkäsivät sota-aluksillaan Maahan ja tappoivat kaikki.

Maaliskuu. Analogiset televisiolähetykset loppuvat lopultakin kaapelitalouksissakin ja koko Suomessa ei viimein ole enää yhtäkään televisiota, josta voisi katsoa ohjelmia, joiden tekstitykset toimivat.

Huhtikuu. Marissa ottaa taas - jo toista kertaa - yliannostuksen kipulääkkeitä Tijuanassa, kun vanhat muistot tulvivat mieleen. Luken ja Hollyn kiihkeä tanssi, Ryanin vahvat ja suojelevat kädet hänen ympärillään... Jeesus, tee minusta jälleen kokonainen.

Toukokuu. Jyrki Katainen, Sauli Niinistö ja Ilkka Kanerva istuvat baarissa ja miettivät laiskasti kuohuviiniä siemaillen mitä oikein tapahtui - Natossahan piti tässä vaiheessa jo olla. Asiaan ei saada selvyyttä, mutta sillä ei ole väliä; Katainen nimittäin vääntää naamansa vähän väliä lehtikuvista tuttuun "humalainen taikuri" -ilmeeseensä, joka jaksaa naurattaa aina.

Kesäkuu. Ilmastonmuutoksen johdosta jo kesäkuun alussa Suomessa on 3o astetta lämmintä. Suomalaiset lekottelevat traktorinrenkailla kotikaupunkiensa joissa ja siemailevat rentoutuneen oloisina kylmää olutta, eikä kenenkään tarvitse tehdä töitä. Jep, uskokaa tai älkää, mutta tämän vuoden kesäkuu on aika saatanan kivaa aikaa.

Heinäkuu. Ilmastonmuutoksen johdosta heinäkuussa on Suomessa 60 astetta lämmintä. Naisia, lapsia, miehiä ja vanhuksia kuolee kuin kärpäsiä ja tuskallisesti tappava koirarutto kalvaa koko maailmaa. Elämä sellaisena kuin me sen tunnemme on loppumassa ja maapallon hitaasti luhistuessa Jumala itkee. Mutta kesäkuu oli silti ehkä paras kuukausi ikinä.

Elokuu. Maailman rakennuttua salaperäisesti uudelleen elokuu on kuin mikä tahansa elokuu - paitsi että ihmiset eivät enää ole maapallolla johdossa, vaan alaa valtaa täysin uusi laji, merimetson ja rusakon risteytymä. Ihmiset työskentelevät metsorusakoiden pelloilla orjina muistellen onnellista kesäkuuta, jolloin viini maistui suissamme makealta ja joka ilta palvelija paistoi meille öljyssä ankkaa savimajassamme köyhien kaupunginosassa.

Syyskuu. Jokin yli-inhimillinen voima, jota lienee helpointa joskaan ei kovin oikeaa kutsua jumalaksi, laskeutuu maan päälle ja kertoo viimein mikä uskonto on oikea. Jaksatteko odottaa syyskuuhun asti? Okei, sikhiläisyys.

Lokakuu. Meitsillä on syntymäpäivä! Vt:n synttärit! Ja sit, tota, tehdään joku poliittinen päätös, tai niinku.

Marraskuu. Bloggaajien pahimmat pelot käyvät viimein toteen ja SanomaWSOY alkaa tarjota joillekin blogeille erityiskohtelua Blogilistalla. Hieman yllättäen nämä blogit ovat Elämä on elämää ja Sisukas silmukka.

Joulukuu. Vuonna 2007 julkaistiin leikkimielinen tutkimus, jonka mukaan Joulupukki ei asu Suomessa, vaan Keski-Aasian Kirgisiassa. Tänä vuonna, kun olemme viimein lopettaneet tälle nauramisen, alamme (kaikki me kirgisialaiset) pohtia, kukakohan se naapurin lihava, valkopartainen, ystävällinen, punanuttuinen paketteja jakeleva itseään Joulupukiksi väittävä ukkeli muuten mahtaa olla. Pikaisella Eniro-haulla selviää, että hän on Harry-niminen kaveri, joka työskentelee paikallisessa autokorjaamossa mekaanikkona. No jaa, mitäköhän telkkarista tulee.